FANDOM


“Sumusta häämöttäen oli saari, jolla oli mustaa hiekkaa ja epätasaisia kiviä, tuliperäisiä huippuja ja outoja Raheja kaartelemassa ja pyörähtelemässä taivaalla. Huolimatta kirkkaasta valosta, joka väreili sitä ympäröivistä vesistä, saari näytti olevan ikuisessa varjossa.”
— Kertoja, Federation of Fear
Artidax
Artidax
Paikka
Sijainti
Eteläisten saarten läntisen saariketjun kolmanneksi pohjoisin saari
Asukkaat
Miserix, Klakkit, tulilentäjät (kaikki ennen)
Tilanne
Olemassa

Artidax on yksi Eteläisistä saarista. Se sijaitsee eteläisessä Matoran-universumissa etelään Eteläisestä mantereesta. Makuta Miserix oli saarella vangittuna kymmeniä tuhansia vuosia. Myös kaikki alkuperäiset Visorakit tuhoutuivat saarella.

Maantiede Muokkaa

Artidax on tuliperäinen saari. Saarella ei ole paljon kasvillisuutta, vaan suuri osa saaresta on tulivuoria ja kallioita. Saaren rannoilla on mustaa hiekkaa, joka yrittää imeä itseensä kaikki Makutat saarella. Tulivuorten sisällä kulkee tunneleita. Miserixin luolaan johtaneeseen tunneliin kuului syvä rotko, jonka pystyi ylittämään kapeaa siltaa pitkin. Tunnelin päässä oleva Miserixin luola romahti osittain, kun Miserix teki reiän vuoren seinämään päästäkseen ulos.

Historia Muokkaa

Suuret olennot loivat Artidaxin osana Matoran-universumia 100 000 vuotta sitten.

Makuta Teridaxin otettua Makutain veljeskunnan johtoonsa hän määräsi Krikan ja Spiriahin tappamaan entisen johtajan Miserixin. Krika halusi olla armollinen ja säästi Miserixin hengen vangitsemalla hänet Artidaxille tulivuoreen. Krika asetti saarelle paljon ansoja ja Raheja estääkseen muita Makutoja tulemasta saarelle ja tappamasta Miserixiä.

Osana Mata Nuin heräämisen valmisteluja Toa Nuvat Tahu ja Kopaka sammuttivat lukuisia aktiivisia tulivuoria eteläisillä saarilla ja pelastivat siten Miserixin hengen.

Pian tämän jälkeen Mata Nuin ritarikunnan agentti Brutaka johti Artidaxille tiimin, jonka tehtävänä oli vapauttaa Miserix. Heti heidän saapuessaan saarelle hiekkakäsi yritti vetää mukana olleen Makuta Spiriahin mukanaan maahan, mutta Roodaka pelasti hänet muuttamalla hiekkakäden parveksi tulilentäjiä.

Ryhmä lähti etenemään ja saapui tulivuoren sisään johtavan tunnelin suulle. Muiden mentyä sisään Takadox katkaisi ansalangan tunnelin suulla ja vangitsi toiset sisään. Sitten hän palasi takaisin ja lähti pois tiimin veneellä. Hän kuitenkin haaksirikkoutui ja jäi saarroksiin saarelle.

Samaan aikaan Vezon yritti paeta, mutta Lariska nappasi hänet. Ryhmän jäljelle jääneet jäsenet jatkoivat eteenpäin ja saapuivat sillalle, joka ylitti hyönteisten täyttämän rotkon. Hyönteiset alkoivat kavuta ylöspäin ja tukkivat sillan molemmat päät. Spiriah yritti hallita niitä, muttei saanut niitä väistymään. Roodaka onnistui kuitenkin mutatoimaan osan hyönteisistä, jolloin toiset hyökkäsivät niiden kimppuun ja tiimi pääsi sillan yli.

He saapuivat Miserixin luolaan. Miserix huomasi Spiriahin ja imaisi tämän itseensä tappaen hänet. Roodaka ja Brutaka vapauttivat vangitun Makutan kahleistaan käyttäen voimiaan. Sen jälkeen Miserix tuhosi vuorenseinämän, kasvatti itselleen siivet ja lensi pohjoiseen Brutaka, Lariska, Roodaka ja Vezon selässään.

Saarelle jäänyt Takadox huomassa jossain vaiheessa kaksi olentoa, jotka toivat suurimman tulivuoren rinteelle laitteen, jonka tarkoitus oli aiheuttaa Artidaxilla tulivuorenpurkaus.

Toa Mahrit Jaller, Hahli ja Nuparu johdattivat Visorak-lauman Artidaxille Visorakien sydämellä tarkoituksenaan tuhota koko Rahi-laji. He tapasivat Takadoxin, joka jähmetti heidät hypnoosilla ja purjehti pois heidän veneellään. Visorakien lähestyessä Toa Mahreja Makuta Teridax herätti Jallerin hypnoosista telepaattisesti. Toa Mahrit ehtivät turvaan tulivuorenpurkaukselta juuri ajoissa, mutta kaikki Visorakit sen sijaan kuolivat.

Asukkaat Muokkaa

Artidaxilla eli ennen monia erikoisia Raheja, kuten karmiininpunaisia hyönteisiä ja outoja lentäviä Raheja. Miserixin luolaa vartioivat lukuisat Klakkit. Lisäksi Roodaka loi parven tulilentäjiä saaren hiekasta mutaatiovoimallaan. Tulivuorenpurkauksen jälkeen monet Rahit luultavasti kuolivat. Saaren ainoa älyllinen asukki Rahien lisäksi oli Makuta Miserix, joka oli Artidaxilla vangittuna kymmeniä tuhansia vuosia.

Kulissien takana Muokkaa

Greg Farshteyn tarkoituksena oli alun perin käyttää Artidax-nimeä Mutaation naamion nimenä, jota Makuta Mutranin oli suunniteltu käyttävän[1]. Nähtyään Mutranin ja Chiroxin settimuotojen kantavan samoja Kanoheja hän kuitenkin hylkäsi Artidaxin Kanohin nimenä ja käyttikin sitä sen sijaan Miserixin vankeussaaren nimenä[2].

Esiintymiset Muokkaa

Kanoniset

Kirjat
Novellit ja jatkotarinat
Epäkanoniset

Ei epäkanonisia esiintymisiä


Lähteet Muokkaa


Community content is available under CC-BY-SA unless otherwise noted.