Bioarkistot
2001-2007 Poster

BIONICLE-sarjasta kertova juliste.

BIONICLE on vuonna 2001 aloitettu LEGO -rakennusleluyrityksen tuotesarja eli teema. Sarjan tuotteet, setit, ovat koottavia toimintafiguureja. BIONICLE on saanut ympärilleen laajan tarinan ja maailman sekä paljon mediaa ja oheistuotteita.

Nimi "BIONICLE" on yhdistelmä sanoista "Biological Chronicle" eli "biologinen kronikka". Yleinen harhaluulo on, että nimi tulisi sanoista Biomechanical Chronicle.

Historia[]

LEGO Group oli vaikeuksissa vuonna 1997, ja oli ensimmäistä kertaa historiassaan tuottanut tappiota. Yritys päätti tarvitsevansa jotain uutta menestyäkseen. Lapset halusivat tarinan leikkiensä taustalle, ja siksi LEGO päätti tehdä tuotesarjan, jolla oli taustatarina.

LEGO teki sopimuksen Lucasfilm-elokuvayhtiön kanssa uudesta LEGO Star Wars -teemasta. Teemasta tuli todella suosittu, mutta LEGO joutui maksamaan Lucasfilmille lisenssistä. Samoihin aikoihin Slizer-tuotesarja (Yhdysvalloissa "Throwbots"), joka oli joissain asioissa samankaltainen kuin BIONICLE (esimerkiksi hahmoilla oli elementaalivoimat), menestyi yllättäen. Myöhemmin heikosti myynyt RoboRiders-teema kehitti sen ideoita eteenpäin esimerkiksi rajaten hahmot kuuteen.

Toa Mata

Toa-sankarit ovat olleet merkittävässä osassa BIONICLE-tarinassa debyytistään vuonna 2001 lähtien.

LEGO tiesi nyt, että taustatarinan omaavat tuotteet menestyivät hyvin, ja oli kehittänyt monia ideoita Slizer- ja RoboRiders-sarjoillaan. LEGO järjesti tarinatiimin suunnittelemaan uutta tarinallista tuotesarjaa, alkuperäiseltä työnimeltä "Bone-Heads of Voodoo Island" (voodoo-saaren luupäät), josta tuli lopulta BIONICLE.

2001-2013[]

Uusi tuotesarja julkaistiin Euroopassa vuoden 2001 alussa ja Amerikassa saman vuoden kesällä. Toiminnollisista toimintafiguuriseteistä sekä keräiltävistä, pusseissa myytävistä Kanohi-naamioista tuli suurmenestys. Tarina puolestaan keskittyi kertomaan Toa-sankarien taisteluista Teridaxia (tuolloin vain "Makuta") vastaan Mata Nuin saarella. Tarinaa kertomaan tehtiin Mata Nui Online Game -peli sekä sarjakuvia. Myös The Legend of Mata Nui -videopeli oli tarkoitus julkaista, mutta se peruutettiin.

Kun BIONICLE-sarjasta tuli suosittu, Uuden-Seelannin Maori-kansa suuttui siitä, että LEGO käytti BIONICLE-hahmojen niminä sanoja kansan kielestä. LEGO painostettiin lopulta luopumaan Tohunga-sanan käytöstä, jolloin kyseisen BIONICLE-lajin nimeksi tuli Matoran. Muista sanoista LEGO ei luopunut kokonaan - osa jätettiin ennalleen, osa vaihdettiin niin, että alkuperäinen nimi pysyi kaanonisena (osana tarinaa), mutta uutta nimeä alettiin käyttää jälkeenpäin. Tämä selitettiin tarinassa Nimeämispäivällä.

Takua movie

Valon Naamio oli ensimmäinen BIONICLE-elokuva. Kuvassa Takua elokuvassa.

Vuonna 2003 alettiin tehdä ensimmäistä BIONICLE-elokuvaa, joka olisi samalla ensimmäinen LEGO-aiheinen elokuva. Elokuva julkaistiin syksyllä nimellä BIONICLE: Valon Naamio. Myös ensimmäiset kirjat julkaistiin samana vuonna.

Vuonna 2004 BIONICLE-tarina siirtyi aikaan ennen vuosina 2001-2003 kerrottuja tapahtumia, aikaan, jolloin Mata Nuin Turagat olivat Metru Nuin saaren Toa-tiimi. Setteihin lisättiin artikulaatiota ja tarinan mittakaava laajeni. Uusi kirjasarja, BIONICLE Adventures, aloitettiin, ja siitä julkaistiin tänä vuonna kokonaista kuusi kirjaa. Lisäksi Metru Nuin taru -elokuva, toinen osa BIONICLE-elokuvatrilogiassa, julkaistiin syksyllä.

Vuoden 2005 tarina jatkoi siitä, mihin 2004 jäi, kertoen myös menneisyydestä. Vuoden setit julkaistiin erikoisella tavalla - Euroopassa julkaistiin vuoden alussa Visorakit ja puolessavälissä Toa Hordikat, Amerikassa toisin päin. BIONICLE-elokuvatrilogia päätettiin Varjojen verkko -elokuvalla.

Vuonna 2006 tarina palasi takaisin nykyisyyteen, kertoen uudesta Toain ponnisteluista kuolevan Mata Nuin pelastamiseksi, enimmäkseen Voya Nuin saarella. Uusi kirjasarja alkoi, sarjakuvien numerointi aloitettiin alusta uuden sarjakuvasarjan myötä, ja uusi BIONICLE Heroes -peli julkaistiin syksyllä. Settien mekaaniset toiminnot poistettiin lähes kokonaan ja tilalle tulivat valotoiminnot.

Iggy

Kanohi Ignika, legendaarinen naamio, josta taisteltiin vuosina 2006-2008.

Vuosi 2007 jatkoi siitä, mihin 2006 jäi - Kanohi Ignika, naamio, jota Mata Nuin pelastamiseksi tarvittiin, vajosi Mahri Nuin vedenalaiseen kaupunkiin. Settien valotoiminnot korvattiin nyt useammilla osilla ja samaan sarjaan kuuluvilla seteillä oli nyt selkeämpiä eroja toisistaan, toisin kuin edellisinä vuosina. Syksyllä avattiin uusi BIONICLEstory.com-sivusto, jossa oli ensimmäistä kertaa jatkotarinoita.

Vuosi 2008 oli viimeinen vuosi, kun BIONICLE-tarina kertoi Matoran-universumista. Mata Nui oli pelastettu kuolemalta, mutta hän oli yhä unessa. Hänen herättämiseksi käytiin "viimeinen taistelu" Karda Nuin taivaalla ja suolla. Tämänkin vuoden setit julkaistiin erikoisella tavalla. Vuoden alussa julkaistiin "Phantokat" - kolme uudistettua Toa Nuvaa ja kolme Makutaa. Loput kolme kummastakin ryhmästä julkaistiin vuoden puolivälissä "Mistikoina". Tämän vuoden tarina huipentui, kun Mata Nui heräsi - mutta Teridax, päävihollishahmo läpi vuosien, valtasi tämän jättimäisen kehon ja lähetti Mata Nuin avaruuteen Ignika-naamioon vangittuna.

Vuonna 2009 tarina siirtyi kokonaan muualle - Bara Magnan aavikkoplaneetalle, jossa erimielisyydet ratkaistiin Glatorian-taistelijoiden otteluilla. Seteille kehitettiin taistelupeli ja sarjakuvien numerointi aloitettiin jälleen alusta, mutta uutta kirjasarjaa ei tullut. Romaanit, joita tänä vuonna olisi vain kaksi, julkaistaisiin erillisinä, ilman sarjaa. Vuoden toisella puoliskolla tarinaan tuli sidos aiempien vuosien tarinaan - Mata Nui laskeutui planeetalle Ignika-naamion sisällä. Myös Legendan paluu -elokuvalla ilmestyi syksyllä.

Vuoden 2010 alussa julkaistiin BIONICLE Stars -setit, jotka kuvasit suosittuja BIONICLE-hahmoja. Jokainen setti sisälsi yhden kultaisen osan, jotka oli tarkoitus laittaa Tahu-settiin. Näiden settien jälkeen Lego lopetti BIONICLE-teeman ja aloitti keväällä uuden, Hero Factory -nimisen teeman. Teeman lopettamisesta huolimatta Lego julkaisi vuonna 2010 vielä yhden kirjan ja kaksi sarjakuvaa. Tarina jatkui kuitenkin BIONICLEstory.com-sivustolla jatkotarinoiden muodossa.

Kesällä 2013 sekä BIONICLE.com että BIONICLEstory.com poistettiin verkosta ja jatkotarinoiden päivitykset lakkasivat lopullisesti. Kirjailija Greg Farshtey alkoi pian tämän jälkeen vastata BIONICLEn alkuperäistä tarinaa koskeviin kysymyksiin Lego Message Boards -foorumilla Lego.comissa.

2014-2015[]

Syksyllä 2014 Lego julkisti jatkavansa BIONICLE-teemaa vuonna 2015. BIONICLE.com-sivusto palasi jälleen verkkoon mainostamaan tulevia tuotteita. Uudessa tarinassa palattiin teeman juurille: myyttiselle Okoton saarelle saapui kuusi Toaa, joiden tehtävänä on löytää voimanaamiot. Uutta tarinaa on toistaiseksi kerrottu lähinnä verkkoanimaatioiden kautta.

Setit[]

Brutaka 3 2

Brutaka-titaanisetti vuodelta 2006.

BIONICLE-tuotesarjan kaupallinen ydin ovat setit. Setit ovat LEGO Groupin julkaisemia rakennussarjoja, joista rakennetaan BIONICLE-maailman hahmoja, olentoja ja muita tarinassa esiintyviä asioita. Tarinan päätarkoitus onkin mainostaa settejä.

Setit koostuvat LEGO-osista, käyttäen lähinnä Technic-järjestelmän osia. Niissä on usein monia artikulaatiopisteitä, joista valmista settiä voi taivuttaa. Tähän käytetään enimmäkseen palloja, joita on esimerkiksi raajaosien päissä, sekä pallo- eli Y-liitoksia, joihin palloja voi kiinnittää. Seteissä on usein myös mekaanisia tai elektronisia toimintoja.

Harrastajat luokittelevat BIONICLE-settejä usein niiden tyypin ja koon perusteella:

  • Kanisterisetit ovat tyypillisimpiä settejä. Niissä on yleensä 30-60 osaa ja ne maksavat noin 7-13 euroa. Kanisterisetit julkaistaan pahvisten laatikoiden sijaan muovisissa kanistereissa, mistä niiden nimi tuleekin. Kanisterisetit ovat tarinassa usein keskeisessä roolissa olevia, tärkeitä hahmoja, kuten Toia tai vihollisryhmän jäseniä.
  • Minisetit ovat kanisterisettejä pienempiä settejä, jotka julkaistaan pienissä pahvilaatikoissa tai pienissä, suurimmaksi osaksi pahvisissa, koteloissa. Niissä on yleensä 15-25 osaa ja ne maksavat noin 3-7 euroa. Minisetit ovat tarinassa usein sivuhahmoja, kuten Matoraneja, tai pieniä olentoja.
  • Laatikkosetit tai suuret setit ovat kaikki kanisterisettejä suuremmat setit. Ne julkaistaan aina suurissa pahvilaatikoissa ja niiden koko voi vaihdella suuresti.
    • Titaanit ovat settejä, jotka esittävät useimmiten suurikokoisia henkilöitä. Joskus ne sisältävät myös olentoja tai kulkuneuvoja, mutta nämä eivät ole painopisteenä. Yleisesti ottaen ne laatikkosetit, jotka eivät ole kulkuneuvoja tai leikkisettejä, ovat titaaneja. Osia voi titaaneissa olla 150-700 ja hinta voi olla 20-90 euroa. Tarinassa ne voivat olla sekä tärkeitä hahmoja että sivuhahmoja, kuten myös olentoja ja kulkuneuvoja.
    • Kulkuneuvot ovat settejä, jotka nimensä mukaisesti sisältävät lähinnä yhden kulkuneuvon. Ne ovat aina sisältäneet myös henkilöhahmon, mutta painopiste on kulkuneuvossa.
    • Leikkisetit ovat perinteisempiä LEGO-settejä ja käyttävät paljon System-järjestelmän osia eli tavallisia palikoita. Ne esittävät usein rakennuksia tai kulkuneuvoja, ja niissä on usein BIONICLE-hahmoja minifiguurimuodossa. Niissä on yleensä 200-900 osaa ja ne maksavat noin 30-100 euroa.

Osaa seteistä myydään vain tietyn kauppaketjun liikkeissä LEGO Groupin sekä kyseisen ketjun sopimusten vuoksi. Tällaiset setit ovat aina laatikkosettejä, ja niissä esiintyvät BIONICLE-hahmot ovat usein tarinassa vain pienessä roolissa.

Setit Suomessa[]

Suomessa - ja Euroopassa yleensäkin - BIONICLE-settejä julkaistaan suurimmaksi osaksi samalla tavalla kuin muuallakin maailmassa, mutta poikkeuksiakin on.

Kaikki kanisterisetit ovat tulleet Suomeen myyntiin, kuten myös kaikki minisetit sekä vuosien 2001-2007 titaanit. Vuonna 2008 settejä #8698 Vultraz, #8954 Mazeka ja #8699 Takanuva ei julkaistu suomessa. Vultrazia, Icaraxia ja Takanuvaa saattoi kuitenkin tilata LEGO Groupin verkkokaupasta. Vuonna 2009 setit #8991 Tuma, #8992 Cendox V1, #8993 Kaxium V3, #8994 Baranus V7, #8996 Skopio XV-1 ja #8998 Toa Mata Nui jäivät ilman julkaisua Suomessa. Näistä kaikkia on kuitenkin mahdollista tilata LEGO-verkkokaupasta.

Kauppojen yksinoikeussettejä myyvät Suomessa eri kaupat kuin Yhdysvalloissa. Prisma- ja BR-lelut-liikkeiden tiedetään saaneen näiden settien myyntioikeuksia.

Keräilyesineet[]

Monet BIONICLE-setit sisälsivät usein, etenkin sarjan ensimmäisinä vuosina, keräilyesineitä. Keräilyesineet ovat tiettyjä osia, joita on olemassa useita erilaisia. Harrastajat voivat kerätä näitä osia ja vaihdella niitä toisten kanssa. Ennen myytiin erityisiä keräilyesinepakkauksia eli settejä, jotka sisälsivät satunnaisia keräilyesineitä yhdestä tai kahdesta keräilyesineryhmästä. BIONICLE-teemaa ennen samankaltaista ideaa oli käytetty LEGO Groupin Slizer- ja Roboriders-teemoissa.

2001[]

Vuonna 2001 keräiltävinä esineinä olivat Kanohi-naamiot, joita tuli Toa-, Turaga-, Matoran- ja Rahi-seteissä sekä Kanohi-pakkauksissa.

72 naamiota - kuusi erilaista kuudelle Toalle sekä kuusi erilaista kuudelle Turagalle - olivat saatavilla Kanohi-pakkauksissa. Toien ja Turagoiden mukana tulleet naamiot sisältyivät näihin. Lisäksi kuudessa Matoran-setissä oli kussakin mukana yksi naamio, jollaista ei muualta saanut, kuten myös Power Pack -erikoissetissä. Raheista sai yhdestä kahteen ainutlaatuista naamiotyyppiä. Lisäksi Euroopassa naamiopakkauksiin päätyi 12 virheellisesti värjättyä (engl. misprint) naamiota.

Tarinassa Toa Matojen tehtävänä oli löytää jokaisen Toan kuusi Kanohi-naamiota samalla voittaen Makutan Raheja irrottamalla niiltä naamiot.

2002[]

Vuonna 2002, keräilyesineinä toimivat kuusi Hopeista ja kuusi Kultaista Kanohia jotka symboloivat Toa Matojen keräämiä naamioita. Kyseisenä vuonna kauppoihin tulivat myös Bohrokit joita ohjasivat Krana-aivot. Kranoja julkaistiin 96 erilaista ja tarinassa Toien tehtävänä oli kerätä kahdeksan Kranaa kuudelta eri Bohrok tyypiltä. Kranoja julkaistiin yhdessä Hopea ja Kulta Kanohien kanssa Krana-pusseissa.

Vuoden loppupuoliskolla kun Bohrokit oli voitettu Toa Matat muuttuivat Toa Nuva sotureiksi jolloin heidän piti kerätä kuusi Kanohi Nuva naamiota jotka olivat uuden mallisia sekä voimakkaampia naamioita. Kanohi Nuvia tuli yksi kyseisessä Toa Nuva setissään sekä Krana-pussissa yhdessä viiden Kranan kanssa.

Tarina[]

BIONICLE-sarjalle on suunniteltu oma maailma, ja seteissä esiintyvillä hahmoilla sekä eläimillä on omat roolinsa tarinassa. Tarinaa kerrotaan samanaikaisesti monessa eri mediassa.

Alkuperäinen jatkumo[]

2001-2008[]

Vuosien 2001-2008 tarina sijoittuu Aqua Magnan merikuuhun sekä Matoranien universumiin. Suuri henki Mata Nui on unessa, ja monet eri Toat, elementtivoimia ja voimallisia Kanohi-naamioita omaavat sankarihahmot, yrittävät pelastaa ja herättää hänet. Merkittävimpänä vihollisena on Makuta-muodonmuuttajalajin jäsen ja Makutain veljeskunta -järjestön johtaja Teridax, joka lähettää monia eri alamaisia Toia sekä heidän suojelemaansa Matoran-kansaa vastaan.

Lopulta Toat onnistuvat Makutain veljeskunnan kukistamisessa ja Mata Nuin herättämisessä. Teridax on kuitenkin koko ajan pyrkinyt tähän ja ottaa Mata Nuin paikan Suurena henkenä. Saatuaan universumin hallintaansa hän karkottaa Mata Nuin avaruuteen.

2009-2010[]

Vuonna 2009 alkanut tarina sijoittuu Bara Magnan aavikkoplaneetalle. Agori-asukkailla, jotka ovat järjestäytyneet heimoiksi, on kaikkea tarvitsemaansa vain vähän. Sodalla olisi tuhoisat seuraukset, joten heimot palkkaavat Glatorian-taistelijoita ottelemaan erimielisyyksien ratkaisemiseksi - voittavan Glatorianin palkannut heimo saa sen, mikä oli panoksena. Voimakas Skrall-laji on uhkana muille heimoille yrittäessään valloittaa planeettaa.

Teridaxin universumistaan karkottama Mata Nui saapuu Bara Magnaan ja auttaa Skrallien uhan torjumisessa. Hän korjaa vanhan jättiläisrobotin, jonka Spherus Magnalla asuneet Suuret olennot olivat luoneet kauan sitten. Teridax saapuu Bara Magnaan Mata Nuin vanhassa jättiläisrobottikehossa. Mata Nui ja Teridax aloittavat taistelun. Samaan aikaan heidän liittolaisensa taistelevat alhaalla planeetalla. Taistelun päätteeksi Mata Nui tovereineen voittaa, surmaa Teridaxin ja yhdistää Spherus Magnan planeetan.

BL11

Kirjat ovat tärkeä media BIONICLE-tarinankerronnassa.

2010-[]

Bara Magnan taistelua seuraava tarina sijoittuu yhdistyneelle Spherus Magnan planeetalle. Matoranien universumi on muuttunut elinkelvottomaksi, ja Matoranien ja Agorien kansat elävät yhdessä Spherus Magnassa. Toat ja Glatorianit työskentelevät yhdessä torjuakseen vielä vapaalla olevia uhkia.

Uusi jatkumo[]

Vuonna 2015 alkanut uusi tarina sijoittuu Okoton saarelle. Toat saapuvat saarelle tehtävänään löytää voimanaamiot.

Media[]

Pääartikkeli: Media

BIONICLE-tarinaa kerrotaan monissa eri viestimissä eli medioissa samanaikaisesti. Kirjat, sarjakuvat, elokuvat, novellit, jatkotarinat ja pelit kertovat BIONICLE-maailman tapahtumista, ollen usein eri ajassa tai paikassa kuin toiset. Näin monet eri mediat muodostavat tarinaa jatkuvasti palapelin tavoin. Tämä jättää tietenkin monia mysteereitä ja kertomattomia tapahtumia, joita jokin media saattaa tulevaisuudessa käsitellä, pitäen yllä mysteerillisen ilmapiirin. Se antaa myös tilaa harrastajille, joiden kilpailut ja teoriat voivat selvittää monia yksityiskohtia tullessaan hyväksytyksi osaksi tarinaa.

BIONICLE-reppu

BIONICLE-kuvioilla koristeltu reppu. Oheistuotteet käyttävät BIONICLE-kuvia ja -teemoja.

Kaikki BIONICLE-media ei kuitenkaan ole osa virallista tarinaa, kaanonia. Tämä epäkaanoninen media käyttää BIONICLE-maailmaa, muttei laajenna sitä. Esimerkiksi monet pelit käyttävät BIONICLE-hahmoja, mutta niiden tapahtumat eivät kuulu tarinaan.

Oheistuotteet[]

LEGO Group yhteistyökumppaneineen on julkaissut median lisäksi muitakin BIONICLE-oheistuotteita, kuten vaatteita ja muita käyttötavaroita. Nämä käyttävät BIONICLE-maailmaa lähinnä esineiden kuvissa ja muodoissa - esimerkiksi paidassa voidaan käyttää kuvaa jostakin BIONICLE-hahmosta.

Ulkoisia linkkejä[]