FANDOM


Tardukilla ei ollut epäilystäkään, ettei tämä olisi Surelin puhuma Dormus-joki. Se ei varmastikaan näyttänyt mitenkään vaaralliselta. Se oli tyyni ja rauhallinen vesikokonaisuus, jossa ei näkynyt edes koskia. Se pelkästään teki Tardukin hermostuneeksi.”
— Kertoja, Riddle of the Great Beings
Dormusjoki
Ei kuvaa
Paikka
Sijainti
Asukkaat
Ei ole
Tilanne
Olemasssa

Dormus-joki on petollinen virta Bara Magnan pohjoisosissa.

Historia Muokkaa

Glatorian Kiina on peräisin paikasta, mikä on lähellä Dormus-jokea. Kun Rikkoutuminen loppui, hän halusi kiihkeästi palata joelle, mutta lähellä olevat Agorit saivat hänen vakuttuneeksi, että hänen pitäisi tulla Tajuniin asumaan ja liittyä Vesiheimoon.

Paettuaan Terien metsästä, ja Viidakon Elementtilordia, Kirbold, Crotesius ja Tarduk saapuivat joelle. Tardukia epäilytti joki, koska heitä oli Surel varoittanut aiemmin, mutta tuntien kestävän matkan jälkeen, ja koska he olivat tulleet jo tähän asti, hän lopulta päätti, että kolmikko ylittäisi joen. Kun Crotesius lähestyi rantaa, Vesikäsi veti hänet pinnan alle. Kun Tarduk ja Kirbold yrittivät pelastaa hänet, Vesikädet tekivät heille samoin. Veden Elementtilordi ilmestyi heidän eteensä, antoi heille ilmakuplat ja kuulusteli kolmikolta heidän tietojaan reitistä.

Tarduk ja hänen matkatoverinsa päättivät huijata Elementtilordia, jotta hän säästäisi heidät ja lopulta he tulivat yhteisymmärykseen. Ennen kuin he jakelivat tietojaan, Jään Elementtilordi saapui paikalle ja rupesi jäädyttämään jokea. Veden Elementtilordi häipyi kuolemanpelossa, puhkaisi ilmakuplat ja jätti kolme Agoria kuolemaan.

Kun kolme Agoria uivat rantaan, he tunsivat häiriöitä vedessä Tarduk huomasi suuren mustan laatan kivikosta tulevan heidän luo veden alta ja hän, Crotesius ja Kirbold heitettiin veden pinnan viereiseen mutaiseen rantaan. Kun kolme Agoria pääsivät jaloilleen, Kiven Elementtilordi muuttui kiviseksi Tardukin klooniksi ja käski Agoreja luopumaan matkastaan ja palaamaan koteihinsa. Sen jälkeen, he totesivat että hän haluaisi saavuttaa Suurien olentojen voimat, hän hajosi tomuksi, antaen Agorien jatkaa matkaansa.

Matkattuaan useita tunteja joen rannalla, Agorit huomasivat Baterrat, jotka olivat muodonmuuntaituneet, mutta Agoreilla ei ollut aseita näkyvillä, joten robotit eivät hyökänneet heidän kimppuun. Lopulta he tulivat Hengen toiveen holvikäytävään ja kolmikko keskusteli sen legendoista, jotka koskevat sitä. He päättivät, ettei ollut muuta vaihtoehtoa päästä sen eteen, joten he menivät sen läpi ja joutuivat Ateron raunioihin.

Kun Bota Magna, Bara Magna ja Aqua Magna yhdistyivät jälleen Spherus Magnaksi, niin joki jäi sen alkuperäiselle paikalleen planeetalla.

Maaperä Muokkaa

Joki on petollisen rauhallinen pinnalla, mutta ulkonäkö pettää ja ja joki on hyvin levoton ja vaarallinen pinnan alla. Joen kovat muta ja sen kylmä ilmasto johtuvat joen kylmyydestä.

Hengen toive Muokkaa

Koristeellisen holvikäytävän, loivat Suuret olennot, joka sijaitsee joen alkulähteillä. Sen tarkoituksena on tutkia henkilön mieltä, joka sen läpi menee ja lähettää hänet sinne mihin hän haluaa.

Triviaa Muokkaa

  • Joen nimi tarkoittaa "rauhaa" Agorien kielessä. Agorit käyttävät nimeä, mikä on jokseenkin ironista, sillä niille joille joki symboloi rauhaa on harhaanjohtava, koska vaikka joki näyttää rauhalliselta pinnalta, veden pinnan alapuolella se on hyvin vaarallinen ja ne jotka yrittävät käyttää jokea lähettämään heidät minne haluat, usein kuolevat.

Esiintymiset Muokkaa

Kirjat Muokkaa

Novellit ja jatkotarinat Muokkaa


Community content is available under CC-BY-SA unless otherwise noted.