Bioarkistot
Advertisement
"Näen ennemmin tämän kaupungin murenevan kivimurskaksi... ilman, että edes kaksi tiiltä ei ole toisissaan kiinni... kuin annan teidän kaltaistenne ottaa johtoa täällä."
-Dume Vezokille, Legacy of Evil

Malline:Toa/Turaga

Dume oli Ta-Matoran, Tiimiään johtava Tulen Toa ja on nykyisin Tulen Turaga Metru Nuilla.

Elämäkerta

Toa

Muututtuaan Toaksi Dumesta tuli tiiminsä johtaja. Hän oli Toa ainakin 2 000 vuotta, minä aikana hän pelasti Ta-Matoran Käsityöläisen hengen, jonka nimi oli Lhikan. Dume oli myös liittyi Lhikanin muuttumiseen Toaksi. Joskus seuraavien 2 000 vuoden aikana hänestä tuli Turaga, ja hänet nimitettiin Metru Nuin Turagaksi.

Turaga

Kanohi-lohikäärme-välikohtaus

4 000 vuotta ennen Toa Inikoita, Pimeyden Metsästäjät uhkasivat Dumen hallintoa. Kolme heistä, Avak, Reidak ja Vezok vapauttivat Kanohi-lohikäärmeen jäisestä vankilastaan Metru Nuille. Peto aiheutti kaupungissa tuhoa tuntien ajan, vahingoittaen kaupunkia suuresti, kuten myös tehden satoja Vahkeja toimintakyvyttömiksi. Monen tunnin tuhon jälkeen Dumesta tuli epätoivoinen, ja lähetti tusinan verran Vahkeja hakemaan apua. Dume oli pain kammioissaan lohikäärmeen vapauttaneen kolmen Metsästäjän kanssa, jotka tarjosivat "suojeluaan". Dume kieltäytyi heti, pyytäen heitä poistumaan hänen kammioistaan. Metsästäjät uhkailivat häntä, mutta se loppui lyhyeen, koska yksitoista Toaa saapui paikalle. Toat suostuttelivat metsästäjät lähtemään, ja voittivat sitten lohikäärmeen seuraavan kuukauden aikana. Pitkän keskustelun jälkeen he siirsivät lohikäärmeen Xialle, luvaten Dumelle, että palaisivat.

Tuyetin petturuus

Kun Ta-Matoran löydettiin kuolleena Metru Nuilta, Dume ohjeisti Jallerin tutkimaan sitä. Myöhemmin saatiin tietää, että Veden Toa Tuyet oli vastuussa monien Matoranien murhista. Lhikanin ja Nidhikin päihitettyä hänet, hänet lukittiin Coliseumiin, kun Lhikan ja Dume päättivät rangaistuksista, mutta hän katosi mystisesti yön aikana, sillä Botar teleporttasi hänet Tyrmään.

Dume sarjakuva

Dume sarjakuvassa Dreams of Darkness.

Toat vastaan Pimeyden Metsästäjät-sota

Seuraavan tuhannen vuoden ajan Dume puolusti kaupunkiaan Pimeyden Metsästäjien valloittavia voimia vastaan. Johonkin aikaan Thok yritti siepata Turaga Dumen mutta epäonnistui, ja raivostunut the Shadowed One julisti sodan. Kun Toat vastaan Pimeyden Metsästäjät-sota alkoi, Dume pakotettiin pysymään Coliseumissa. Se alkoi näyttää turhalta, kunnes eräs Veden Toa onnistui luikahtamaan Pimeyden Metsäsätjien rivistöjen ohi ja hakemaan apua. Lähes sadan henkilön apujoukot saapuivat, ja sota laajeni. Dume pakotettiin yhä pysymään Coliseumissa, missä vartiointitiimi ympäröi häntä koko ajan.

Johonkin aikaan lisää apujoukkoja tarvittiin, jotka välitettäisiin hienovaraisesti niissä veneissä, josisa kuuluisi olla varusteita. Lhikan lähetti yhden vartiointitiimistä, Nidhikin, hakemaan ne, kertomatta kutienkaan hänelle mitä ne todella olivat. Lhikan itse luikahti ulos, ja jäljitti Nidhikiä hänen tapaamiseensa Metsästäjien kanssa. Seuraavana päivänä Lhikanin joukot väijyttivät Metsästäjät, paljastivat Nidhikin petturuudenja karkottivat hänet saarelta yhdessä Metsästäjien kanssa, tehokkaasti lopettaen sodan.

Suuri mullistus

1 001 vuotta ennen Toa Inikoiden saapumista Voya Nuille Teridax nappasi hänet ja pani hänet Matoransäiliöön, jottei tämä estäisi häntä. Teridax esiintyi Dumena seuraavat 18 kuukautta, palkaten kolme pimeyden Metsästäjää tappamaan sen mitä oli jäljellä Lhikanin tiimistä, kuten myös edistäen suunnitelmaansa vaivuttaa Suuri Henki Mata Nui uneen. Toa Metrut löysivät hänet nukkumassa säiliössään tavattuaan Po-Metrun alla. Mutta Lohrakit hyökkäsivät Toa Metrujen kimppuun, ja heidän täytyi jättää Dume säiliöönsä.

Mutta säiliö, jossa Dume oli, oli vioittunut ja hän heräsi omia aikojaan joskus Suuren Pelastusretken aikoihin vahingoittumatta ollenkaan.

Sidorakin ja Visorak-laumojen päihittämsien jälkeen hän päätti jäädä Metru Nuille mieluummin kuin mennä Matoranien luokse Mata Nuille, ja alkoi uudelleenrakentaa kaupunkia käyttämällä Kanohi Kiriliään. Noin 500 vuotta Matoranien lähtemisen jälkeen, hän auttoi rahagoita ja Keetongua torjumaan vaeltelevan Visorak-ryhmän pois Metru Nuilta.

Dume säiliössä

Dumen eloton ruumis Matoransäiliössä.

Metru Nuin uudelleenasutus

Kun Matoranit palasivat Metru Nuille, Dume ja Nuju katselivat tähtiä, lopulta tullen kammottavaan johtopäätökseen, että Mata Nui oli hitaasti menehtymässä. Kun Matoranit uudelleenrakensivat kaupunkia, Dume kutsui Turagat ja Toa Nuvat koolle, paljastaen löytönsä. Hän puhui legendaarisesta Elämän naamiosta, voimakkaasta esineestä joka pelastaisi Suuren Hengen elämän.

Pian järkyttävien uutisten paljastamisen jälkeen Dume johti Turagat ja Toa nuvat pyöreään huoneeseen Onu-Metrun alle, missä kuusi Toa-kanisteria leijui. Sitten hän katsoi Toa Nuvien lähtöä Voya Nuin saarelle.

Kun Jaller oli suuttunut Turagoille siitä etteivät nämä kertoneet missä Toa Nuvat olivat, Dume kiivastui ja meni niin pitkälle, että väitti Nokaman pettäneen heidät kertomalla Jallerille siitä, mitä Turagat olivat saaneet tietää. Dume myös kieltäytyi lähettämästä Takanuvaa Toa Nuvien perään, väittäen että hänen kohtalonsa oli puolustaa kaupunkia. Takanuva vastusti hänen käskyjään, ja matkusti Jallerin ja Matoran-joukkonsa kanssa, vaikkakin hän palasi myöhemmin. Dume lupasi Takanuvalle harkita hänen lähettämistään Toa Nuvien sekä Jallerin ja hänen tiiminsä perään, joista jälkimmäiset olivat jo palanneet puolustamaan kaupunkia.

Dume uudelleenrakensi kaupunkia Artakhan sauvan käyttöön saakka. Sen jälkeen hän alkoi muiden Turagoiden kanssa odottaa Toa Nuvien paluuta.

Toien palattua lopulta hän piti voitonpuheen Metru Nuin asukkaille, mutta Makuta Teridax keskeytti hänet puheen ollessa vielä kesken. Hän ilmoitti hallitsevansa nyt Mata Nuin kehoa, minkä takia Dume, Turagat, Toat ja useat Matoranit piiloutuivat Arkistoihin Rahksheilta.

Kuitenkin Makuta Teridaxin Metru Nuille usuttamat Rahkshit saivat Dumen ja muut Turagat kiinni ja vangitutti heidät jolloin heidän tilalleen kaupungin hallintaan tuli "Turaga" Ahkmou.

Muissa ulottuvuuksissa

Toa-imperiumi

Toisessa vaihtoehtoisessa universumissa Dume päätti vastustaa Tuyetiä, ja tuloksena hänet sijoitettiin jähmettyneenä Arkistoihin. Lopulta Takanuva vapautti hänet, mutta Arkistoissa asuvat Makutat nappasivat hänet, Toan ja Takuan. Hän oli Makutojen valvonnassa, mutta liittyi taisteluun heidän kanssaan Toa-imperiumia vastaan ja kokosi Lesovikkin yksikön.

Valtakunta

Eräässä vaihtoehtoisessa universumissa Dume ja muut Metru Nuin Turagat järjestivät massamuuton Mata Nuin saarelle Suuren hengen kuoleman jälkeen. Kun vakaa yhteiskunta oli muodostettu, Dumesta tuli Suuren Hengen valtakunnan hallitsijaneuvoston jäsen, sen hallitsijan ollessa Turaga Takanuva.

Luonne

Dume on hieman itsepäinen eikä ole vuorovaikutuksessa Metru Nuin Matoranien kanssa juuri ollenkaan, toisin kuin kuusi Mata Nuin Turagaa, jotka jakavat siteen heidän kanssaan.

Kyvyt

  • Voimat: Tulen Toana Dume kykeni luomaan, hallitsemaan ja imemään tulta. Kun hänestä tuli Turaga, hänen tulenhallintansa heikentyi suuresti.
  • Naamio: Dume käyttää Kanohi Kiriliä, Uudelleenkorjauksen Jaloa naamiota, mikä antaa hänen korjata maalla tehtyjä vahinkoja.
  • Välineet: Dume kantaa sauvaa Virkamerkkinään. Hän on myös joskus käyttänyt kiekonheitintä.

Sitaatteja

"Joskus Mata Nuin tiet ovat todellakin salaperäiset."
-Dume, The Many Deaths of Toa Tuyet
"Ota vielä yksi askel, hirviö, ja näytän sinulle miltä tuntuu itse mutatisoitua."
-Dume uhkailee Keelerakia, The Dweller Report
"En viettänyt viimeisintä tuhatta vuotta leikkien kivipalapeleillä tai tehden sanakirjaa Kourupuheesta, Lewa."
— Dume Lewalle, Island of Doom

Setti-infoa

Dume setti

Turaga Dume settinä.

Dume julkaistiin vuonna 2004 Turaga-muodossaan 179-osaisena Turaga Dume ja Nivawk-settinä. Osa Nivawkin panssarista pystyi pitelemään Turaga Dume-figuuria. Dumen & Nivawkin osat olivat myös osa Ultimate Dume-settiä, Teridaxin muotoa vuoden 2004 tarinan loppuhuipennuksessa.

Dume

Dume Metru Nuin tarussa.

Esiintymiset

Kirjat

Lyhyt- ja jatkotarinat

Sarjakuvat

Muut kaanoniset

Malline:Muut Toat

Malline:IsotSetit

Advertisement