Bioarkistot
Advertisement

Exsidian on Bara Magnassa esiintyvä, aavikon oloja hyvin kestävä metalli. Bara Magnan asukkaat käyttävät sitä vahvistamaan aseita.

Ominaisuudet[]

Exsidian ruostuu ja kuluu hiekan aiheuttaman eroosion vaikutuksesta muita metalleja hitaammin, mikä on hyödyllistä aavikolla.

Historia[]

Jääheimon kylä Iconox oli tunnettu siitä, että siellä on suuria Exsidian-esiintymiä. Kylän Agoreista monet ovatkin kaivajia, vaihtajia ja myyjiä.

Myös Vulcanuksessa oli joskus exsidiania, mutta esiintymät loppuivat ainakin 15 000 vuotta sitten.

Kun Tuliheimo voitti Jääheimolta suuren määrän exsidiania eikä tavanomaisia karavaanireittejä voitu käyttää Luunmetsästäjien takia, päätettiin karavaani lähettää kokeilun vuoksi tuntemattomalle reitille Mustaharjavuorten halki. Metalli lastattiin vankkureihin, ja sitä suojelemaan palkattiin Glatorianit Gresh ja Strakk. Lisäksi mukaan tuli myös Kirbold-niminen kaivaja, sekä oppaaksi Viidakkoheimon Tarduk. Ryhmä lähti kohti Mustaharjavuoria, huolimatta Strakkin suostutteluyrityksistä ottaa Exsidian ja lavastaa Luunmetsästäjät syyllisiksi.

Matkan aikana ryhmä törmäsi dyynikäärmeiden pesään, mutta Gresh ja Strakk houkuttelivat ne pois Kirboldin vartiodiessa exsidiania. Päästyään Mustaharjavuorille heidät yllätti Skrall-partio, joka lähti viemään heitä Roxtusiin, Kiviheimon kylään. Gresh keksi suunnitelman ja löi Strakkia exsidian-tangolla, saaden Skrallit lähelleen. Gresh otti heiltä Thornax-laukaisimen ja ampui sillä yläpuolella olevia kallioita, aiheuttaen kivivyöryn. Kun Strakk ampui lisää suojatakseen itseään, kivivyöry kasvoi ja karavaani jäi jumiin erääseen tunneliin.

Ryhmä lähti taivaltamaan vankkureiden kanssa eteenpäin, ja pääsi ongelmien jälkeen ulos. He kuitenkin kohtasivat Malumin ja joukon Voroxeja. He yrittivät paeta, mutta putosivat alas Synkistä putouksista ja exsidian putosi hajonneista vankkureista joenpohjalle.

Ackarin ja Kiinan saavuttua he kehittelivät suunnitelman metallin saamiseksi. Strakk houkutteli paikalle joukon Skralleja ja vankkurit. Skrallit lastasivat exsdiainin vankkureihin, mutta näiden aikoessa tappaa Strakkin kivien takana piilossa olleet Glatorianit hyökkäsivät. Karavaanin saattajat pakenivat Skralleilta, mutta huomasivat edessäpäin Malumin ja tämän Voroxit.

Karavaani selvisi usuttamalla Voroxit ja Skrallit toistensa kimppuun. Myöhemmin Telluriksen hyökätessä Skopio XV-1:llään Ackar ja Gresh käyttivät kahta Exsidian-tankoa tuhotakseen ajoneuvon telaketjut. Kiinan lyötyö Telluriksen tajuttomaksi karavaani jatkoi matkaansa ja saapui lopulta turvallisesti Vulcanukseen.

Triviaa[]

Esiintymiset[]

Kirjat[]

Novellit ja jatkotarinat[]

Advertisement