"Älä toimi muistin varassa. Katso menneisyytesi, ja näe totuus."
-Lhikan

Malline:Toa/Turaga Lhikan oli Tulen Toa Mangai ja legendaarinen Toa joka suojeli Metru Nuita ennen Toa Metruja. Hän oli aiempien Toa Metrujen sankari, erityisesti Vakaman, koska he saivat Toa-voimansa häneltä. Metru Nuin Makuta tappoi hänet Suuren Mullisuksen aikaan, mutta hänen muistonsa eli Matoran Lhiin myytissä. Hän oli yksi Metru Nuin kahdeksasta tunnetusta Turagasta.

Elämäkerta

Toa

Ensimmäinen maininta Lhikaniin oli noin 17 500 vuotta sitten kun Tulen Toa nimeltään Dume pelasti nuoren Ta-Matoran käsityöläisen. Uskotaan, etttä Dume saattoi liittyä jotenkin Lhikanin Toaksi tulemiseen. Hän tuli Toaksi noin 7,005 vuotta sitten ja hänen alkuperäinen tehtävänsä oli suojella Makoki-kiveä joka oli Toa-linnoituksessa. Kun Frostelusit hyökkäsivät Toa-linnoitukseen, Lhikan oli ainut, joka selviytyi. Hänet oli määrätty hakemaan Makoki-kivi ennen kuin hän pakeni, mutta Vezok oli varastanut sen aiemmin.

Kanohi-lohikäärme

Lopulta Lhikan meni Metru Nuille kymmenen muun Toan kanssa taistelemaan Kanohi-lohikäärmettä vastaan. Kukauden kestäneen taistelun jälkeen Kanohi-lohikäärme onnistuttiin voittamaan. Toa Mangait päättivät siirtää Rahin Xialle, välittäen sen Roodakalle saavuttuaan

Tuyet

Kun Kanohi-lohikäärme oli voitettu, muut Toat lähtivät lukuisille tehtäville, jättäen vain Lhikanin ja kaksi muuta Toaa suojelemaan Metru Nuita: Toa Nidhikin ja Toa Tuyet 3 500 vuotta sitten. Tuohon aikaan, monien Matoranien ruumiita löytyi taulujen kanssa joissa luki 'Toa Tuyet'. Tuyet, Veden Toa, paljasti, että hänellä oli joskus ollut hallussaan voimakas esinen nimeltään Nui-kivi, jota Pimeyden Metsästäjät etsivät. Pimeyden Metsästäjät olivat uhkailleet Tuyetin kotisaarta, ja Lhikan ja Nidhiki tajusivat, että kuolemat olivat olleet 'lähtölaskenta'. Lhikan ja Nidhiki hyökkäsivät lukuisten Pimeyden Metsästäjien kimppuun, sisältäen muodonmuuttajan, joka muistutti yksisilmäistä keltaista titaania. Kun he päihittivät Metsästäjät, toinen Matoran löytyi kuolleena, paljasten, etteivät Pimeyden Metsästäjät olleetkaan kuolemien takana. Sitten Lhikan kohtasi Tuyetin, ja pakotti hänet myöntämään, että hänellä oli Nui-kivi. He taistelivat, ja Nidhiki astui esiin pelastaakseen päivän. Lhikan ja Nidhiki jäädytivät ja rikkoivat vesivirran, jonka päällä Tuyet istui ilmassa. Hän menetti otteensa kivestä, ja Lhikan liikahti ottaakseen hänet kiinni. Nidhiki yritti ottaa kiven kiinni, mutta aalto tulta Lhikanilta tuhosi sen. Botar vei Tuyetin myöhemmin pois, mutta Lhikan ei itse nähnyt sitä.

Toat vastaan Pimeyden Metsästäjät -sota

Jonkin aikaa myöhemmin Lhikan johti 300 Toan armeijaa pimeyden metsästäjiä vastaan, jotka olivat hyökänneet Metru Nuille, mikä tultaisiin myöhemmin tuntemaan Toat vastaan Pimeyden Metsästäjät -sotana. Sodan aikana Hakann löysi Lhikanin vakoilemasta Nidhikiä, joka aikoi pettää Toat Lariskalle ja Pimeyden Metsästäjille. Pimeyden Metsästäjä teki sopimuksen Toan kanssa vastineena Makoki-kivi, jonka hän ja Vezok olivat varastaneet vuosia sitten: Lhikan lähettäisi viestinviejän The Shadowed Onen luokse ja ilmoittaisi heille Pimeyden Metsästäjien tappiosta. Lopulta, Lhikan suostui ja antoi Nidhikille kaksi vaihtoehtoa: jättää Metru Nui Pimeyden Metsästäjien kanssa, tai kuolla.

Lhikan pysyi yhtenä Metru Nuin vartijoista satojen rauhallisten vuosien ajana sodan jälkeen. Hän jatkoi Matoranien suojelemista, jopa kun Makuta Teridax, joka esiintyi Turaga Dumena, lähetti Metru Nuin muut Toat kuolettaville tehtäville. Lhikan säästettiin, jotteivät Matoranit tajuaisi, että heidän suojelijansa olivat lähes loppuneet.

Lhikan antaa Vakamalle hänen Toa-kivensä.

Kun Nidhiki ja hänen kumppaninsa Krekka ilmestyivät toivoen nappaavansa hänet Teridaxin käskystä, Lhikan palveli yhä Metru nuin suojelijana. Tietäen, että aikaa oli vähän, Lhikan li kuusi Toa-kiveä ja antoi ne kuudelle Matoranille, jotta heistä tulisi uudet Toa Metrut. Hän pakeni niukasti kahden Pimeyden Metsästäjän luota ollessaa nSuuressa Temppelissä hyppäämällä sillalta ja aktivoimalla ilmalautansa.

Antaessaan Toa-kiven Vakamalle, viimeiselle Matoranille, hänet napattiin ja vietiin Pimeyden Metsästäjien salaiseen tukikohtaan Loputtoman kuiskeen kanjoniin. Ollessaan vankilassa, hän tuli Turagaksi hänen Toa-voimansa siirtyessä uusille toille.

Turaga

Lhikan Vakaman näyssä.

Kun kolme Toa Metrua, Onewa, Whenua ja Nuju, napattiin ja lähetettiin Pimeyden Metsästäjien vankilaan, he yllättyivät huomatesaan jakavansa sellin tuntemattoman Turagan kanssa. Lhikan, Turaga valeasussa, opetti heidät käyttämään naamiovoimiaan.

Kun Nuju oli oppinut Kanohi Matatunsa telekinesiavoiman ja käyttänyt sitä tekemään reiän heidän sellinsä oveen, kolme Toa Metrua ja Lhikan pakenivat.

Vakaman matkatessa Le-Metrussa Tulen Toan ympäröi näky jossa Lhikan esiintyi Toana. Näyssä Lhikan varoitti Vakamaa huomioimaan näkyjensä varoitukset, tai muuten kärsiä seuraukset niiden välttämisestä.

Lhikan ja hänen Toa Metru-kumppaninsa kulkivat Arkistojen alueen läpi törmätessään Vakamaan, Nokamaan ja Matauun. Kun Toa Metrut taas kokoontuivat, Lhikan paljasti henkilöllisyytensä ja kysyi Vakamalta oliko Metru Nuin sydän turvassa. Vakama oli käsittänyt väärin ensimmäisen näyn jossa lhikan oli käskenyt pelastamaan "Metru Nuin sydämen", luullen sen tarkoittavan Lhikania itseään. Lhikan selitti "sydämen" olevan itse asiassa Metru Nuin kauupungin asukkaat. Kun Vakama hautoi väärintulkintaansa, hän löysi todellisen Dumen Matoran-säiliöstä. Nähdessään tämän löydön Turagan epäilykset vahvistuivat huijarin ottaneen Metru Nuin hallintaansa

Lhikan ottaa pois kypäränsä.

Turaga Lhikan ja Toa Metrut matkasivat Coliseumiin, missä he haastoivat huijari-Turaga Dumen. Makuta Teridax, huijari, paljasti itsensä ja aalkoi imeä energiaa Coliseumin voimalaitoksesta kun Suuri mullistus alkoi. Käyttäen varastettua Vahki-kuljetinta, Toa Metrut ja Lhikan pakenivat varjoisesta ja hauraasta kaupungista. Kun he saavuttivat Suuren esteen, Teridax nappasi heidät ja seurasi taistelu Vahin, Ajan Suuren Kanohi-naamion, omistajuudesta.

Lopussa, Lhikan tapettiin, uhraten itsensä pelastaakseen Vakaman Teridaxin varjokädeltä. Kuoleva Turaga antoi naamionsa Vakamalle ennen kuolemaansa. Hänen viimeiset sanansa olivat:

"Olen ylpeä saadessani kutsua sinua veljekseni, Toa Vakama."

Lesovikkin näky

Vaihtoehtoisessa aikajanassa, jonka Karzahni näytti Lesovikkille Olisillaan, Lesovikk ja hänen tiiminsä pelastivat Lhikanin yhdessä tiiminsä kanssa Frosteluseilta. Lhikan olisi voinut liittyä Lesovikkin tiimiin koska hänen tiimiläisensä eivät kuolleet taistelussa Zyglakeja vastaan.

Muissa ulottuvuuksissa

Toa imperiumi

Vaihtoehtoisessa universumissa jonne Takanuva joutui, Tuyet ja Nidhiki tappoivat yhdessä Lhikanin, jonka jälkeen Tuyet järjesti Toat imperiumiin jota hän johti, pitäen Matoranit pelossa.

Muisto Lhikanin kuoleman jälkeen

Hieman hänen kuolemansa jälkeen, Vakama nimesi Vahki-kuljettimen, jonka Toa Metrut toivat Mata Nuille, Lhikaniksi. Toa Metrujen paluumatkalla Metru Nuille, he rakensivat toisen aluksen, joka nimettiin tällä kertaa Lhikan II:ksi.

Hänen kuolemansa jälkeen, kun Toa Metrut muuttuivat Toa Hordikoiksi, Vakama ja Onewa löysivät todisteet siihen, että kun Lhikan valitsi uusia Toia, Toien oli tarkoitus olla Nuhrii, Vhisola, Ahkmou, Tehutti, Ehrye ja Orkahm, mutta Teridax istuttikin kuuden muun nimet (Vakaman ja muiden, joista tuli Toa Metruja) Lhikanin päähän, jotta hän valitsisi Vakaman ja kumppanit Nuhriin ja muiden sijasta.

Myöhemmin, kun Vakama lähti etsimään Vahia merestä, Karzahni-kasvi kertoi hänelle, että hänestä ja hänen timitovereistaan oli tarkoitus tulla toia loppujen lopuksi ja että Mata Nui, varmistaakseen, että Vakamasta ja toisista tulisi Toia eikä kenestäkään muusta, hän istutti todellisten sankarien nimet Teridaxin päähän, joka laittoi nuo nimet lhikanin päähän.

Turaga Lhikanin kuollut ruumis.

Kun Matoranit herätettiin Mata Nuilla, Jallerin naamio löytyi rikkonaisena ja Vakama antoi hänelle Lhikanin Haun korvaukseksi. Hän loi myöhemmin tarinoita Lhiistä, keksitystä Lhikaniin perustuvasta Matoranista. Lhiin kerottiin olevan kaikista paras Laavasurffaaja, joka jäi toiseksi ainoastaan Tahulle, mutta hän todennäköisesti kuoli onnettomuudessa surffatessaan eräänä päivänä. Hän oli Vakaman mukaan Jallerin klaanin johtaja Ta-Korossa. Tämä tarina antoi Lhikanin muiston elää ilman, että tarvitsisi paljastaa Metru Nuin tuhon synkkiä salaisuuksia Matoraneille. Kuitenkin, kerrottuan Metru Nuin tarut, Matoranit tietävät, ettei Lhii ollut todellinen.

On mahdotonta, että osa Lhikanista eläisi Jallerin sisällä, koska Lhikanin jälki Kanohissa himmeni Suuren Pelastusretken aikana, ja katosi lopullisesti, kun Jaller käytti sitä ensimmäisen kerran. Kuitenkin, Jallerilla ja Lhikanilla on pääasiassa sama persoonallisuus.

Karzahni varasti Lhikanin naamion Jallerilta, kun tämä saapui hänen valtakuntaansa.

Kun Toa Inikat olivat matkalla hakemaan Elämän naamiota, näky Lhikanista ilmestyi, miettien kuinka Toa Metruista tuli noin hassun näköisiä Toia ja varoitti heitä menemään takaisin. Näky hämmensi Toia, huolimatta siitä että nämä olivat menettäneet muistinsa. He vastasiva kysymällä kääntyisikö hän takaisin josmaailman paino lepäisi hänen harteillaan, johon hän vastasi ettei kääntyisi, mutta he tiesivät mitä hänelle tapahtui, kun hän ei tehnyt sitä. Sitten hän katosi.

Tahu on sitemmin noutanut Lhiknan naamion, ja se on nyt Daxialla Mata Nuin Ritarikunnalla.

Luonne

Lhikanin nähtiin olevan todella viisas ja epäitsekäs sankari, uhratessaan itsensä pelastaakseen Vakaman. Hän oli tunnettu kärsivällisyydestään - se nähtiin, kun hän täytyi harjoituttaa kolmea Toaa Pimeyden metsästäjien vankilassa. Nidhiki näytti hänen varovaisuutensa Birth of a Dark Hunterissa, jossa Nidhiki muistutti häntä, kuinka Lhikan oli joskus luullut, että jostain tuleva savu merkitsi Kanohi-lohikäärmeen paluuta. Hän myös määräsi suurimman osan Toistaan vartioimaan Turagaa Toat vastaan Pimeyden metsästäjät-sodan aikana sen sijaan, että olisi hyökännyt suoraan Pimeyden Metsästäjien kimppuun.

Tämä Tulen Toa tunnettiin isoveljen asemastaan Metru Nuin Matoraneja kohtaan. Kun hän ei suojellut Legendojen Kaupunkia pahalta, hän saattoi olla selvittelemässä kiistoja tai kuuntelemassa tavallisten Matoranien ongelmia. Kun Teridax otti Dumen ulkomuodon ja muuttui suojaisemmaksi, Lhikan alkoi hoitaa kaupungin päivittäisiä asioita.

Kyvyt

Metru Nuin tarussa.

  • Taidot:Morbuzakhin aikaaan, Lhikanin tiedettiin osaavan käyttää voimiaan todella hyvin, ollen tarpeeksi taitava polttamaan pikkuruisia symboleja Toa-kiviin, kun moni Tuli-Toa ei ole läheskään niin tarkaa elmenttinsä käytössä.
  • Voimat: Lhikan hallitsi Tulen elementtiä.
  • Välineet: Lhikan kantoi kahta Tulen Suurta Miekkaa, jotka voitiin yhdistää ilmalaudaksi. Hän käytti tätä lentääkseen Metru Nuin yläpuolella ongelmien varalta.

Turagana, Lhikan kantoi pienempää versiota Suuresta Miekasta, jota hän käytti kilpenä. Myös, kuten kaikki Turagat, hän kantoi pientä seremoniallista sauvaansa, jota hän käytti kävelykeppinä sekä Virkamerkkinä.

  • Naamio:' Lhikanin Suuri Kanohi Haunsa antoi hänen suojautua odotetuilta hyökkäyksiltä, muttei yllätyshyökkäyksiltä.

Setti-infoa

Lhikan julkaistiin laatikkosettinä Rahi Kikanalon kanssa vuonna 2004. Hän pystyio ratsastamaan Kikanalolla, kuten kaikki muutkin Toat. Kuten elokuvassa, Lhikan kantoi Tulen Suuria Miekkoja, jotka voitiin yhdistää ilmalaudaksi tai suureksi kilveksi. Tarpeeksi mielenkiintoisesti, Lhikan ei ole koskaan samassa kohtauksessa Kikanalon kanssa elokuvassa tai missään muussa mediassa. He ovat yhdessä vain settisuunnittelijoiden päätöksestä.

Sitaatit

"Et puoliksikaan niin surullinen kuin minä olen... äläkä kutsu minua enää 'veljeksi'."
-Lhikan Nidhikin petturuuden jälkeen, Birth of a Dark Hunter
"Meidän veljeytemme päättyi aikoja sitten!"
-Lhikan Nidhikille, Metru Nuin taru
"Ei... tämä oli minun elintaipaleeni. Sinun on vasta edessä. Olen ylpeä... saadessani kutsua sinua veljekseni... Toa Vakama."
-Turaga Lhikan Vakamalle, Metru Nuin taru
"[...] olette aivan hakoteillä. En minä ole Metru Nuin sydän! Matoranit ovat!"
-Turaga Lhikan Vakamalle, Metru Nuin taru

Triviaa

  • Yli 300 Toaa, joita Lhikan johti voidaan myös laskea hänen tiimikseen.
  • Lhikan esiintyy Legacy of Evilissä, nuorena, raikkaana Toana.
  • Vaikka Lhikanilla oli suuri rooli Vakaman hahmonmuutoksessa varjojen verkossa, häntä ei edes mainita elokuvassa. Hänet kuitenkin mainitaan Varjojen verkosta tehdystä kirjassa.

Esiintymiset

Kirjat

Lyhyt- ja jatkotarinat

Sarjakuvat

Muut kaanoniset

Katso myös

Malline:Toa Mangai

Malline:IsotSetit

Community content is available under CC-BY-SA unless otherwise noted.