Liite:Dark Mirror

Luku 1

Syöksyessään läpi ulottuvuuksien välisen tyhjiön Takanuva, Valon Toa, ei voinut uskoa mitä hänelle oli tapahtunut edellisenä päivänä. Kun hän oli partioimassa Metru Nuin rannoilla, hänen kimppuunsa oli hyökännyt olento jonka hän myöhemmin sai tietää olleen Varjo-loinen, ja hän selvisi niukasti. Kun hän heräsi, hän sai selville, että hänen valonsa oli osittain imetty pois, jättäen hänelle kyvyn ampua valoa vasemmasta kädestään ja varjoa oikeastaan.

Hänen pelastajansa paljastuivat salaisen organisaation Mata Nuin ritarikunnan jäseniksi. Ritarikunta antoi hänelle elintärkeän tehtävän. Hänen piti viedä tärkeää tietoa Toa Nuville Karda Nuille, ja jos hän epäonnistuisi, kuusi Toaa olisivat varmasti tuhoon tuomittuja. Nopein tapa päästä sinne oli käyttäää Ulottuvuusporttien naamion voimaa, jota uudelleenvärvätty jäsen Brutaka käytti. Mutta naamio oli hieman vahingoittunut ja matka oli ollut vaikeakulkuinen.

Valoympyrä avautui hänen edessään. Hän syöksyi läpi toivoen saavuttavansa Karda Nuin ajoissa. Sen sijaan hän näki litteän naamionsa takaa tutun Metru Nuin Kaupungin. Vai oliko se niin tuttu? Kaupunki oli koskematon ja kaunis ja erilainen kun hän oli sen jättänyt, mutta jokin oli vialla. Joka puolella oli patsaita Toista: Tahu, Gali ja Muut, mutta eivät Nuva-muodoissaan: he näyttivät samalta kuin ennen muodonmuutosta. Siellä täällä oli myös patsaita joita hän ei tunnistanut. Katsottuaan joka puolelle hän huomasi suuren patsaan Kanohi-naamiosta: Aineettomuuden naamio. "Kuinka kauas olen mennyt?", Takanuva ihmetteli. "Ja kuka päätti uudelleensisustaa?" Hän huomasi Matoranin, jonka hän tunsi hyvin, Kapura, liikkumassa nopeasti tiellä. Takanuva astui häneen eteensä ja sanoi:

"Odota, ystävä. En ole nähnyt sinun juoksevan koskaan. Minne sinulla on kiire?"

Kapura katsoi häntä, hänellä oli järkytys ja pelko silmissään, mutta ei mitään reaktioita. "Anteeksi suuri Toa," hän sanoi niin nopeasti, että sanat luhistuivat toistensa päälle. "Juoksinko kyllin lujaa? Lupaan yrittää paremmin."

"Kapura, se olen minä, Takanuva, mitä sinulle on tapahtunut?"

"Ei mitään, ei mitään," Kapura vakuutti. "Kaikki on hyvin suuri Toa, kuinka se voisi olla mitään muuta kun on noin viisaita ja ystävällisiä johtajia."

"Hyvä on, olen kuullut tarpeeksi," Takanuva sanoi, "Missä Turaga Vakama on? Missä Toa Mahrit ovat?"

"En tiedä mistä puhut," Kapura intti, "Päästä minut ohi, pyydän, ennen kuin..."

Yhtäkkiä lämpötila laski kaikkialla. Seuraavassa hetkessä Kapura oli vangittuna jalanpaksuisessa jääkuoressa kaulastaan alaspäin. Matoran kirkui suuresta kylmyydestä. Takanuva katsoi ylöspäin nähdäkseen Tahun ja Kopakan seisovan lähistöllä, jään yhä virratessa Jään Toan miekasta. "tahu, Kopaka, kiitos Suurten Olentojen, että olette täällä,"[Takanuva sanoi. "Jokin on vialla Kapurassa... ehkä koko kaupungissa."

"Ainoa asia, joka täällä on vialla, olet sinä," Tahu sanoi. "Kuka olet? Miksi olet täällä? Missä on henkilöllisyystaulusi?"

"O-olen Takanuva! Asun täällä! Sinä tunnet minut, enkä tiedä, mikä henkilöllisyystaulu on!

Kopaka kohotti miekkansa ja vapautti jäärakeen, joka jähmetti Takanuvan, kaataen Valon Toan maahan. Seisten hänen yläpuolellaan, Kopaka asetti miekkansa Takanuvan kaulalle. "Hyvä on, "Takanuva", jos se on nimesi, olet nyt Toa-imperiumin vanki, jota vastaan olet osoittanut sodan merkin."

Luku 2

Tahu ja Kopaka raahasivat vastustelevan Takanuvan Coliseumiin. Vahki-vartijat tekivät kunniaa ja astuivat sivuun päästääkseen Toat sisälle. äänettömästi, he raahasivat takanuvan mutkittelevien käytävien läpi, lopulta heittäen hänet kylmään, pimeään selliin.

"Tee olosi mukavaksi," Tahu sanoi. "Joku tulee, kun Toa Tuyet on valmis kuulustelemaan sinua päivässä, tai viikossa."

"Jos tämä on jonkinlainen pila, se ei enää naurata," Takanuva sanoi, "mitä täällä tapahtuu?"

Mutta Tahu ja Kopaka olivat jo kävelleet pois.

"Se, mitä täällä tapahtuu, on se, että tulit väärään paikkaan väärään aikaan," sanoi heikko ääni Takanuvan takaa.

Toa kääntyi, yllättyneenä siitä, ettei ollut yksin. Roikkumassa seinällä ranteistaan ja nilkoistaan oli Matoran. Käyttämällä yksinkertaisinta osaa valovoimistaan, Takanuva valaisi sellin. Hän kompuroi järkytyksestä takaisin sellin ovelle. Vangittu matoran ei ollutk ukaan muu kuin Takua - asia, joka tuntui mahdottomalta, koska Takanuva oli ollut Takua ennen kuin oli muuttunut Toaksi.

"Tämä on järjetöntä!" Takanuva sanoi. "Sinä olet minä - tarkoitan, minä olen sinä, kuinka..."

"Ymmärrän," sanoi Takua, "et ole niitä älykkäimpiä. Et sattuisi tietämään kuinka lukot tiirikoidaan, ethän?"

Takanuva ravisti päätään. Jos tämä oli unta tai näkyä, se oli emävale. Mutta sitlä varalta ettei ollut, hän ampui vasemmasta kädestään ohuen laservalon ja paloitteli sillä Takuan ketjut. nopea liike antoi hänen napata matoranin ennen kuin tämä osui kivilattialle.

"Tuo oli hieno temppu," Takua sanoi, "joten mitä varten olet täällä?"

"E-en tiedä," sanoi Takanuva, "en ole edes varma, missä olen."

"Metru Nui, Legendojen Kaupunki," Takua sanoi. "Tietysti, näinä aikoina legendat päättyvät, kun Toat murskaavat kaiken eteensä tulevan. Tai, minun tapauksessani, ne jotka viettävät enemmän aikaa vaellellen kuin töitä tehden. Kun Vahkit kyllästyivät, ne laittoivat minut tänne."

"En voi uskoa tätä," Takanuva sanoi, "Tahu ja Kopaka ovat huluja, tai pahempaa, Matoraneja vangitaan ja minä istun täällä puhumassa itselleni. Kuuntele, missä Gali on?"

"Tietysti Ga-Metrussa," Takua vastasi. "Hän ja Karzahni johtavat Uudelleenvalistuskeskusta."

"Kuuntele, hmm..." Takanuva piti tauon, kykenemättä sanomaan niemä 'Takua'. "Mitä täällä tapahtui? Kuinka asiat menivät näin hulluiksi?"

Se oli noin 3,500 vuotta sitten, Takua sanoi, "Toa Tuyet käytti jonkin Nui-kiven voimaa hyväkseen, joka antoi hänelle ehkä satojen Toien voimat. Kun Toa Lhikan yritti pysäyttää hänet, hän tappoi hänet petturimaisen ystävänsä Toa Nidhikin kanssa. Ja siinä se. Tuyet otti Metru Nuin hallintaansa ja vakuutti muille Toille, että heidän kohtalonsa oli tuhota kaikki, mikä uhkasi Suurta Henkeä. Se tarkoitti kaikkia Makutoista Pimeyden Metsästäjiin, Toiin, jotka eivät vaikuttaneet tarpeeksi innokkailta ja Matoraneihin, jotka eivät työskennelleet tarpeeksi ahkerasti."

Yhtäkkiä Takanuva tarttui ja irroitti voiman naamionsa. Ennen kuin Takua ehti vastustella, hän oli asettanut sen Matoranin naamion päälle. Mitään ei tapahtunut. Takua kiskoi Valon naamion irti sanoen, "mitä yrität tehdä, tukehduttaa minut?"

"Kokeilin vain teoriaa," Takanuva sanoi nousten ja asettaen naamionsa paikoilleen, "Tule, me lähdemme pois täältä."

"Ja menemme minne?" Takua kysyi.

"Meillä on tapaaminen Arkistoissa," Valon Toa vastasi, "tai pikemminkin niiden alla. Toivon, että Turaga Vakaman tarinat siitä, mikä siellä on, kuka siellä on, olivat kaikki totta."

Luku 3

"Minne olemme matkalla?" Takua kysyi. "Kuinka hoitelit ne Vahki-vartijat niin nopeasti? Mikä täällä alhaalla on? Oletko ollut täällä aikaisemmin?"

"Voisitko olla hiljaa!" Takanuva tiuskaisi.

Hän ei ollut koskaan tajunnut, kuinka ärsyttävä hän oli ollut Matoranina.

"Ei ole kerrottavaa siitä kuka, tai mikä täällä alhaalla on ja olisin mieluummin ilman odottamatonta seuraa."

Todellisuudessa muukin kuin Takuan pölpötys häiritsi Takanuvaa. Hänen universumissaan Metru Nuin Arkistot olivat täynnä Rahi-petojen näytteitä, veistoksia, välineitä ja muita asioita, joita Onu-Matoran ja Ko-Matoran tutkijat saattoivat tutkia. Mutta tässä oudossa maailmassa, johon hän oli törmännyt, Arkistot olivat enemmänkin valloituksen museo. Kauan sitten kuollut ja kiinnitetty Visorak tuijotti varjoista lasisin silmin. Lähistöllä oli kokoelma aseita, jokainen tunnistettu pienellä kaiverretulla taululla. The Shadowed Onen sauva, Fuusiokeihäs, Zamor-kuulalaukaisimia, Rhotuka-laukaisimia, ja muuta. Siitä seuraavaksi oli kaikista hämmästyttävin näky: Varjojen Kanohi-naamio, Makutan veljeskunnan johtajan omaisuus, nyt kiinnitettynä seinään kuin mikä tahansa palkinto. Liikkuen syvemmälle Arkistoihin, Toa ja Matoran tulivat Jähmetysputki-ryhmän luo. Niitä käytettiin pitämään Raheja halutuissa asennoissa, jotta niitä voitaisiin tutkia. Siihen niitä oli ainakin käytetty Takanuvan universumissa. Tässä universumissa hän järkyttyi nähdessään niiden palvelevan melko erilaista tarkoitusta. Yksi putki seisoi erillään muista, Valokiven loisto paistaen sen edustalta. Takanuva pyyhki tomun kristallista ja säpsähti: sisällä jumissa putkessa oli Turaga Dume, Metru Nuin hallitsija.

"En voi uskoa tätä," Takanuva sanoi, "Edes Toat niin hulluina kuin täällä eivät ikinä tekisi tätä."¨

"Dume puhui liikaa," Takua sanoi surullisesti, "ja kun minä sanon sen, se tarkoittaa jotain. Kun Toa Tuyet tuli valtaan, hän nousi ja sanoi, että todelliset Toat arvostavat oikeutta ja armoa, eikä hänellä ollut sydämessään kumpaakaan. Sinun täytyy kehua häntä siitä, koko matka siihen, kun he raahasivat hänet pois ja laittoivat tänne."

Takanuva ampui vasemmasta kädestään laservalonaallon, ja viipaloiden kristallikotelon auki. Takua tarttui hänen käteensä, yrittäen vetää sen pois.

"Oletko hullu?! Mitä jos täällä on hälyttimiä? Et voi tehdä noin!"

"Tein juuri," takanuva sanoi, napaten putoavan Dumen. Taju palasi hitaasti Turagaan, ja kun hän näki Takanuvan, hän sanoi, "Kuka sinä olet?"

"Olen... ystävä," Takanuva vastasi.

"Sinä? Toa? Yksikään Toa ei ole minun ystäväni," sanoi Dume.

"Minulla ei ole aikaa riidellä kanssasi," Takanuva sanoi, "Jossain täällä alhaalla on älykäs rahi nimeltään Krahka, ainakin toivon, että hän on täällä. Meidän täytyy löytää hänet, jokin on pahasti, pahasti pielessä tässä maailmassa ja tarvitsen apua, jos aion saada asiat kuntoon."

"Apu on juuri sitä mitä tarvitset, Toa," sanoi ääni Takanuvan takaa.

Hän kääntyi nähdäkseen hahmon jota ei koskaan odottanut. Takua ja dume perääntyivät kumpikin pelosta. Heidän edessään seisoi Toa-imperiumin johtaja, Nui-kiven käyttäjä ja tunnetun universumin kiistaton halllitsija: Toa Tuyet.

Luku 4

Takanuva, Takua ja Turaga kävelivät yhtenä jonona syvemmälle Arkistoihin hiljaisen Toa Tuyetin seuraamina. Toa-imperiumin hallitsija ei ollut sanonut sanaakaan napattuaan heidät, vain viitannut Piikikkäällä Lyömämiekallaan. He marssivat ajan joka tuntui tunneilta mutkien ja käännösten läpi kauna sitten unohtuneiden löytöjen läpi ja alueille, joista todennäköisesti edes Arkistojen kunnossapitäjät tienneet.

Takanuva oli hämmentynyt. Tuyet olisi vain voinut palauttaa heidät selliin maan pinnalle, tai pikemminkin tappaa heidät. Miksi mennä kierrokselle Arkistoihin? Asiat menivät vielä häiritsevämmäksi ja erikoisemmaksi, kun he kääntyivät kulmasta ja astuivat suureen kammioon. Taustalla oli puolentuhatta pahoin vahingoittunutta Rahkshia ja Exo-Toa-haarniskapuku, jolta puuttui oikea käsi. Vielä yllättävämpiä olivat kaksi hahmoa pukeutuneina, ja jotka nousivat ylös nähdessään tulokkaat, Varjo-energia rusahdellen heidän käsistään.

Takanuva kääntyi ympäri, mutta Tuyet ei ollut enää siellä. Hänen paikallaan oli toinen Makuta, tämä käyttäen arpista ja syöpynyttä Kanohi Hauta. kun hän puhui, se oli Metru Nuin Makutan tuttu, kähisevä ääni.

"Yksinkertainen strategia," hän sanoi, "Tuyet jätti meille pienen vaihtoehdon käyttää muodonmuutosvoimiamme, kun uskaltaudumme ulos. Silloin meidät vangitaan, juuri niin kuin vangitsimme teidät."

"En ymmärrä," Takanuva sanoi, "Mikset käytä Varjojen naamiota? Näin sen roikkumassa Arkistoissa."

Makuta loi Takanuvan katseen, joka olisi sulattanut lumet Ihu-vuoren huipulta.

"Naamio on suojattu. Jos sitä edes koskettaa, Tuyet ja hänen armeijansa tietävät sen heti. Hän pitää sen täällä vartioimattomana, tietäen, kuinka kaipaan sitä, mutta en voi koskea siihen."

Kaksi muuta Makutaa ja Rahkshit, jotka kykenivät yhä liikkumaan, lähestyivät.

"Mutta sinä et ole niin suojattu, Toa. Anna minulle yksi hyvä syy, miksen tappaisi sinua niin kuin kaltaisesi ovat tappaneet meidän niin monen vuosisadan ajan."

"En ole..." Takanuva aloitti, sitten lopettaen, päättääkseen kuinka paljon kertoa vangitsijoilleen. Nämä olivat loppujen lopuksi Makutoja, pahimpia olentoja universumissa, josta hän tuli. Täällä, tosin, he olivat etsittyjä pakenijoita maailmassa, joka oli tullut hulluksi. "En ole Tuyetin Toia. Minun nimeni on Takanuva. Olen Valon Toa."

Kolme Makutaa kavahtivat. Takanuva ymmärsi miksi: Valon Toa oli ratkaiseva ase varjon olentoja vastaan.

"Kuunnelkaa minua," hän jatkoi, "Tulen jostain muualta, missä ei ole Tuyetia tai Toa-imperiumia. En voi väittää ymmärtäväni mitä täällä tapahtui, mutta tiedän tämän: En kuulu tänne, ja minun täytyy päästä takaisin omaan universumiini."

Kolme Makutaa olivat hetken hiljaa. Sitten he alkoivat nauraa, kauheaa ääntä joka kaikui kammiossa monta minuuttia.

"Ja kuinka," sanoi Metru Nuin Makuta, "Aiot palata tähän universumiisi, minun poloinen, hullu Toani?"

"Löytämällä sen, joka lähetti minut matkalleni," Takanuva vastasi, "Olennon nimeltään Brutaka."

Yksi Makutoista nyökkäsi. Hän oli pitkä, haarniskan ollessa reunustettuna lyhyillä, kaarevilla ja hyvin terävillä terillä. "Olen kuullut legendoja Brutakasta. Sanotaan, että hän on suuri sankari, joka vartioi arvokasta aarretta. Mutta Matoran-legendassa, jokainen kivenkappale on arvokas aarre, jokainen kivirottaa suurempi Rahi on hirviö, ja jokainen, joka ei kilju ja juokse kun salamoi, on rohkeuden suuri sankari."

"Hyvin totta, Krika, hyvin totta todellakin," sanoi Metru Nuin Makuta, "Hyvä on Toa, olet joko valehtelija, typerys tai hullu, enkä tiedä mikä, mutta jos tarvitset apua, sinun täytyy maksaa hinta."

"Ja mikä on hinta?" kysyi Takanuva.

"Matoran-retkikunta lähti kahden Toan saattamana Metru Nuilta viikkoja sitten Artakhan saarelle," Makuta sanoi, "Heidät lähetettiin sinne hankkimaan voiman esine: legendaarinen Ajan naamio, yksi harvoista aseista, jotka saattaisivat toimia Tuyetiä vastaan. Nyt heillä on se, ja he ovat matkalla takaisin. Haluan, että hyökkäät heidän kimppuunsa ja varastat Ajan naamion meille. Kun palaat, salakuljetamme sinut ulos kaupungista, jotta voit löytää Brutakasi. Mutta varoitan, Matoran-johtaja on tulinen, ja kuolee mieluummin kuin luovuttaa esineen. Sinun täytyy toteuttaa hänen toiveensa."

"Ja kuka on tämä johtaja?" Takanuva kysyi.

"Ei kukaan jonka tuntisit", sanoi Makuta Krika, "Ta-Matoran nimeltään Jaller."

Luku 5

Toa Takanuva oli kokenut monia outoja asioita saavuttuaan siihen minkä täytyi ola jonkinlainen vahtoehtoinen universumi. Mutta mitään vastaavaa hän ei ollut vielä kokenut, mitä hänelle sillä hetkellä tapahtui: lentämisen tunne hänen oman voimansa alla alapuolella levittäytyvän laajan valtameren yläpuolella. Vielä oudompaa oli, että hän sai kiittää Makutoja tästä kyvystä. Kerrottuaan hänelle tylysti mistä hänen pitäisi etsiä karavaania joka kuljetti Ajan naamiota, Makuta Krika oli kommentoinut ettei hän voisi ikinä estää karavaania ajoissa merellä, vaikka hän onnistuisikin varastamaan veneen ja ähtemään Metru Nuilta. Ennen kuin Takanuva ehti kertoa, ettei hän osannut lentää, Krika oli puhaltanut hienoa jauhetta hänen kasvoilleen. Valon Toa ei voinut muuta kuin hengittää sen sisään. Nauraen, krika kertoi että hänet oli juuri altistettu Makuta Virukselle, joka, ainakin väliaikaisesti, antaisi hänelle kyvyn lentää. Jos sillä oli joitain muita sivuvaikutuksia, ne krika päätti jättää sanomatta. Takanuva ei tiennyt kiittäisikö vai löisikö häntä.

Silti, hänen ohjeensa olivat olleet hyvät. Edessään olevalla maalla, Takanuva huomasi Ussal-ravun vetämät ja Matoranin ajamat kärryt, sivuillaan Jään ja Maan Toa, kumpikin Muaka-tiikerin selässä. Takanuva saattoi vain arvata, oliko sekä kärryt että rattaat lastattu ja purettu alkusesta, koska osa matkasta Artakhalle oli täytynyt tehdä meritse. Huolimatta Makutoiden varoituksesta että hänen pitäisi tappaa Toat ja Matoran heidän kanssaan, Jaller, Takanuvalla oli toinen ajatus. Loppujen lopuksi, hän oli Toa heidän hallitsemassaan maailmassa. Se oli kuitenkin yrittämisen arvoinen. Hän laskeutui suoraan kärryjen eteen, pakottaen Jallerin pysähtymään äkkiä. Kaksi Toaa kohottivat keihäänsä ja kilpensä ja ottivat askeleen eteenpäin.

"Kua olet?" sanoi mustahaarniskainen soturi. "Puhu tai kohtaa Seismisen keihääni voima."

"Mitä tyly ystäväni yrittää sanoa," sanoi Jään Toa, "on se, että me emme odota vieraita, emme udes monivivahteisa kuten sinä. Yllätykset saavat meidät hermostumaan, ja kun me hermostumme, muihin olentoihin sattuu joskus."

"Laskekaa aseenne," sanoi Valon Toa, "Nimeni on Takanuva, ja olen täällä imperiumin asioilla."

"Minä olen Toa Kualus," sanoi valkohaarniskainen Toa, "Tyly ystäväni on Toa Bomonga; ja mikä se sinun asiasi mahtaa olla, Takanuva?"

"En luota häneen," sanoi Jaller.

Takanuva hädin tuskin tunnisti hänet hänen punaisessa Kanohi Komaussaan.

"Kodan pitää kirjaa kaikista tämän universumin Toista, enkä ole ennen nähnyt hänen nimeään."

Takanuva ampui ohuen valoaallon Jalleriin, irrottaen ohjakset hänen käsistään. Pewku, Ussal-rapu, nousi säikähtäneenä takajaloilleen.

"Kun haluan mielipiteesi, Matoran, kysyn sitä," Takanuva sanoi, yrittäen kuulostaa tmän universumin Toalta.

Kualusin vastaus oli aalto jäätä hänen Alinollakeihäästään, mutta Takanuva rikkoi sen helposti toisella valoaallolla. Bomonga teki liikeen hyökätäkseen, mutta Takanuva sokaisi hänet väliaikaisesti leimahduksella.

"Jos olette valmiita," Takanuva sanoi, "Tuyet on saanut kuulla suunnitelmasta varastaa Ajan naamio. Hän on päättänyt, ettei kaksi Toaa riitä sen vartioimiseksi. Varsinkaan te kaksi, joten hän lähettänyt minut liittymään teihin."

"Ja mikä tekee sinusta parhaan valinnan?" murisi Bomoga.

Valon Toa ajatteli nopeasti. "Oletteko kosaan kuulleet... Takutanuvasta?"

Kumpikin Toa pudisti päättään.

"Entä Graalokista, mahtavasta Tuhkakarhusta?"

Jälleen he pudistivat päätään.

"Ja uskon, ettette ole kuullet Ihu-vuoren pedoista, Tren Krom-vajoaman liekkikäärmeistä, tai edes" hän madalsi ääntään tehosteeksi, "Ga-Wahin Kolhii-olennosta?"

"Emme ole kuulleet mistään noista asioista," Kualus sanoi.

Takanuva hymyili, kohotti peitsensä korkealle ja upotti sen sitten hiekkaan kahden Toan eteen. "On olemassa syy miksi ette ole kuulleet niistä, veljet... ja jos pystyin voittamaan ne, pystyn varmasti tuhoamaanuhan Vahille."

Bomoga ja kualus vilkaisivat toisiaan, ja sitten Kualus kohautti, "Hyvä on, veli, voit matkustaa kanssamme Metru Nuille, mutta jos olet niin voimakas, mikset kävele edellämme? Siten voit kohdata kaikki edessäsi olevat haasteet. Muuten, kuka on se, joka aikoo varastaa naamion meiltä?"

"Todella voimakas ja paha olento nimeltään Brutaka," Takanuva vastasi.

Tällä kertaa, Toat selvästi tunnistivat nimen. Bomonga jopa hymyili.

"Sinä siis tunnet hänet?" Takanuva kysyi.

"Hyvin minun pitäiskin," Bomonga sanoi. Hän upotti keihäänsä maahan Takanuvan peitsen viereen, "Loppujen lopuksi, minä tapoin hänet."

Luku 6

Kun Takanuva oli vielä Takua, Matoran Ta-Koron kylässä, hän oli kerran huomannut kävelevänsä viidakossa, hirviömäisen Nui-Jaga-skorpionin väijymänä. Aina kun hän liikkui, skorpioni liikkui: jos hän pysähtyi, se pysähtyi. Jos hän kääntyisi kohtaamaan sen, se tappaisi hänet, mutta jos hän johtaisi sen kylään, se saattaisi vahingoittaa muita ennen kuni se ajettaisiisn pois. Lopulta hänet pelasti äkillinen inspiraatio: hän vaihtoi suuntaa ja johti Nui-Jagan suoraan Muaka-kissan luolaan. Suuttuneena muiden Rahi-petojen aiheuttamasta häiriöstä reviirillään, Muaka hyökkäsi Nui-Jagan kimppuun, ja Takua pakeni.

Näyttää vain siltä, ajatteli Takanuva, että nykyään ei ole lähistöllä yhtään Muaka-tiikeriä, kun tarvitset sellaista. Täällä hän oli, kahlaten Karzahnin karulla tasangolla tässä oudossan vaihtoehtoisesa universumissa. Hänen takanaan oli kaksi Toaa, Bomonga ja Kualus, jotka kumpikin palvelivat Toa-imperiumin painostavaa diktatuuria. Heidän välissään oli Jaller, Matoran, joka Takanuvan maailmasa oli Valon toan paras ystävä. Tässä universumissa hän oli imperiumin palvelija, kuljettaen Ajan Naamiota takaisin Metru Nuille. Se ei ollut kuitenkaan pahinta: Takanuvan täytyi löytää Brutaka ja Ulottuvuusporttien naamio jos hän halusi koskaan päästä takaisin omaan maailmaansa. Ja Bomonga oli juri kertonut, että brutaka oli kuollut, hänen tappamamaan, mikä ei johtanut häntä juuri mihinkään.

"Voi, Brutaka," Bomoga sanoi. "Hän taisteli hyvin, mutta kun hän kääntyi taistellakseen Gaakia ja Pouksia vastaan, niin minä löin häntä takaapäin ja se lopetti hänet."

"Ei kovin... reilua," mutisi Takanuva.

"Reilua?" kysyi Bomonga. "Hän oli imperiumin vihollinen, hän aikoi estää laillista tutkintaamme Voya Nuilla. Kuka välittää kuinka hän kuoli, niin kauan kunhan hän vain on kuollut."

"Ystävämme, Takanuva, näyttää omaavan omatunnon," Toa Kualus sanoi. "Se on raskas lasti tälläisessa paikassa. Olisist hämmästynyt kuinka monia poloisia kuolleita olentoja minä näen sivupolulla, jotka eivät voineet ottaa askeltakaan tuo kuorma selässään."

"Säästä minut filosofialta," Takanuva tiuskaisi. "Entä brutakan aseet ja hänen naamionsa? Mitä niille tapahtui?"

"Sinun pitäisi tietää," Bomonga sanoi. "Jos todella palvelet Toa Tuyetiä kuten väität, kaikki vastaavat aarteet tuodaan Coliseumiin Metru Nuille turvaan."

"Niin, luonnolisesti," Takanuva sanoi.

Tästä tulisi ongelma: kuinka hän pääsisi paikkaan, joka sattui olemaan Metru nuin parhaiten vartioitu paikka, hakemaan naamion?

"Tiedätkö, sinä muistutat hieman jotakuta," Bomonga sanoi. "Veden Toa, yksi Lhikanin vanhasta tiimistä. Mikä hänen nimensä oli? Toa Naho, sehän se oli. Hän tuli mukaan yhdelle tehtävistämme Odinalle puhdistamaan sen Kivirottien pesän. Tarjoutui menemään The Shadowed Onen perään itse, ottamaan kaikki riskit. Selvisi, että hän auttoi sitä ryömijää pakenemaan. Hän pääsi pakoon, hän ei päässyt. Tuyet tarjosi häntä ystävälleen Roodakalle ja, hän loi mielenkiintoisen näyttelyesineen Arkistoihin."

Takanuva tiesi, että hänen pitäisi pysyä hiljaa, mutta hän ei voinut."

"Luuletteko, että tämä on sitä, mitä Tuyet todella halusi? Toat pettävät toisia Toia, Matoranit elävät sankareidensa pelossa. Toien oli tarkoitus olla kunnioitettuja, ja katsomaan aina ylös!"

"Mutta mehän olemme," Kualus sanoi. "Kaikki kunnioittavat niitä joita pelkäävät, eivätkä he voi auttaa, vain katsoa ylös meihin, kun me aina katsomme alas heihin."

Takanuva kuuli takaansa järinää. Hän saattoi vain arvata mitä se oli: Bomonga ja/tai Kualus valmistautuivat räjäytämään hänet takaapäin. Kun hänellä ei ollut vaihtoehtoa, hän olisi voinut yrittää ja saada heidät molemmat ulos ja ottaa naamion Jallerilta. Siihen vaadittaisiin paljon onnea, ehkä enemmän kuin hän voisi toivoa, mutta... Sitten hän kuuli muita ääniä; tuulen virtaus, kahden hätkähtäneen toan huutoja, jotka vetäytyivät matkan päähän ja Jallerin Ussal-kärryn kolari. Hän kääntyi nähdäkseen oudon Toan seisomassa Jallerin Ussal-kärryjen jäännösten keskellä. Hän poimi Ajan naamion, joka oli tajuttoman Jallerin vieressä. Kun hän huomasi Takanuvan, hän pysähtyi.

"Et kuulu heihin," Ilman Toa sanoi. "Siksi olet vielä elossa. Älä pane minua katumaan sitä päätöstä."

"Kuka sinä olet?" kysyi Takanuva. "Mitä haluat täältä?"

"Mitäkö minä haluan?" sanoi Toa, "Haluan rauhaa, mutten voi ikinä saada sitä, kun se hullu Veden Toa määrää asioista. siksi pidän silmällä asioita joita hän haluaa, kuten tämä Naamio täällä, ja sitten vien sen häneltä. Siksi kun näet hänen listansa imperiumin viholisista, löydät minun nimeni huipulta: Toa Lesovikk.

Luku 7

Peittävän pimeyden alla Toa Lesovikk ja Toa Takanuva syöksyivät Po-Metrun Patsaskenttien läpi. He olivat luikahtaneet takaisin Metru Nuille vedenalaisen putken kautta muutamaa tuntia aikaisemmin. Lesovikk tiesi, että m uutamat putketo li suljettu korjauksia varten, mutta ne toimivat yhä, ja mikä parasta, niitä ei vartioitu.

"Minne olemme matkalla?" Takanuva kuiskasi. "Coliseum on toisella suunnalla! Jos Brutakan naami on siellä, sinne minun täytyy mennä."

"Selvä," Lesovikk sanoi. "Mutta jos haluat päästä sisään ja sieltä hengissä ulos, teemme sen minun tavallani. Ja minun tapani alkaa Kiven Valtaistuimella."

Ilman Toa osoitti suoraan eteenpäin. Ei kaukana oli todellakin suuri kivestä tehty valtaistuin, kiinnitettynä Rahkshi-osien päälle. Soihtuja kantavat Po-Matoranit ympäröivät sitä, istumassa suurella tuolilla ei ollut kukaan muu kuin itse Toa Pohatu.

"Umm, anteeksi," Takanuva sanoi. "Törmäsin Tahuun ja Kopakaan vain vähän aikaa sitten, ja... oletko varma, että tämä on hyvä ajatus?"

"Luota minuun," Lesovikk sanoi hymyillen.

Muutaman tunnin kuluttua Po-Matoranit lähtivät takaisin koteihinsa. Kun Pohatu laskeutui valtaistuimeltaan, Lesovikk raapi haarniskoitua jalkaansa kolme kertaa läheiseen kiveen. Kiven Toa pysähtyi, pää kääntyneenä kuuntelemaan. Sitten hän sanoi, "Lesovikk, olet menettänyt järkesi."

"Se auttaa," Ilman Toa sanoi johtaen Takanuvan sinne, missä Pohatu seisoi. "Tämä on uusi kaverini Takanuva. Hän odottaa viiden vekottimen kierrokselle Coliseumiin, erityisesti Naamioiden saliin."

"Odota," Takanuva sanoi. "Minä en ymmärrä tätä. Tahun, Pohatun ja muiden oli tarkoitus pysyä unessa, kunnes heitä tarvittaisiin Mata Nuin herättämiseen. Mutta täällä Mata Nui ei koskaan vaipunut uneen, joten miksi he ovat täällä?"

"Hän puhuu paljon, eikös vain?" Pohatu sanoi Lesovikkille. Lesovikk kohautti.

"Hyvä on, loistekala, anna kun kerron sinulle tarinan," Pohatu sanoi. "Tuyet sai tietää Artakhalta missä me olimme. Hän lähetti muutaman Toan etsimään meitä, mutta yksikään ei selvinnyt matkasta. Silloin hän löysi Coliseumista kohdan, jota kukaan muu ei ollut aiemmin huomannut. Paikka, josta hän voisi huijata signaallin, joka laukaisisi kanisterimme. Seuraava asia, tiedäthän, on se, että olemme täällä. Hän kertoi kaiken sen meille. Kuinka Makutat ja pimeyden Metsästäjät suunnittelivat vallanottoa, kuinka oli meidän velvollisuutemme Toina estää se tappamalla heidät. Se oli ainoa tapa tehdä universumista todella turvallinen. Niinpä me kaikki suostuimme, mutta vähän ajan kuluttua aloin epäilllä. Ne muuttuivat peloksi, kun sain tietää, että Tuyet oli lähettänyt Toa Nidhikin johtaman Toa-joukon tuhoamaan Nynrah-haamut, vain siksi, että ne saattaisivat jonain päivänä luoda jotain, mitä voisi käyttää häntä vastaan. Neljä tusinaa kuolleita Matoraneja. Minua kuvottaa yhä. Tuolloin otin yhteyttä Lesovikkiin, ja olemme työskennelleet yhdessä siitä lähtien. Tietenkään, Tuyet ei tiedä sitä."

"Sinä olet alkuperäinen kivinen Historian muuri," Lesovikk sanoi. "Mutta se valaistaan pian. Meidän täytyy koota joukot ja alkaa valmistautua hyökkäykseen."

Pohatu johti kaksi Toaa takaisin luolaansa. Sisällä hän käytti voimiaan lähettääkseen pienen järistyksen Metru Nuin pituudelle. Ei tarpeeksi vahva aiheuttakseen vahinkoa, vain merkiksi niille, jotka ymmärtäisivät ja vastaisivat. Pian he alkoivat täyttää maanalaisia tunneleita. Nuju, Ahkmou, kolme Pimeyden Metsästäjää: Guardian, Darkness ja Primal, yksi Toa: Krakua, ja Po-Matoran, jonka Lesovikk esitteli Kodaniksi.

"On kätevää, kun toien Kirjuri on puolellamme," Lesovikk sanoi, "Auttaa pysymään ajan tasalla."

"No mikä on suunnitelma?" kysyi Takanuva, "Murtaudumme sisään, varastamme naamion ja häivymme?"

"Hän myös miettii vähän," Pohatu sanoi Lesovikkille. Lesovikk kohautti.

"Kuuntelehan, juniori. En tiedä, mistä tulit ja miksi," Pohatu sanoi, "Mutta olen varma, ettei Tuyetkään tiedä, ja ehkä se antaa meille edun. Joten panemme kaiken yhden Akilini-pelin varaan. Ahkmou täällä on hälyttänyt Maktuat kaupungissa, Darkness huolehti kaikista lähistön Pimeyden Metsästäjistä, joilla on vielä kaksi jalkaa. Kaikki ovat mukana."

"Missä?" Takanuva kysyi.

"Tuyet on sanonut oman sanansa liian kauan," Pohatu vastasi, poimien Prototeräs-kirveen seinältä, "On aika ottaa hänet alas."

Luku 8

Takanuva kyyristyi muurin takana haavoittunut Lesovikk vieressään. Kaikkialla ympärillä Elementaalivoimaräjähdyksiä, soturit kirkuivat ja tuho hänen mielikuvituksensa ulkopuolella alkoi ottaa sijaa. Kaikki se oli alkanut niin hyvin: Lesovikkin ryhmä oli päässyt lähelle Coliseumia ennen kuin heidät huomatiin. Kuten suunniteltua, Takanuva käytti uusia varjovoimiaan sokaistakseen vartijat. Pohatu seurasi suurella kivinyrkillä, joka rikkoi suuren kiviveistoksen seinät. Idässä Makuta Teridax johti Krikan, kojolin, Turaga Dumen ja Takuan taisteluun.

Aluksi, he selvisivät nopeasti Matoraneista ja toista, jotka vartioivat Tuyetin linnoitusta. Sitten kaikki meni pieleen: Raudan Toa ilmestyi muurista ja piikkirae teki lopun Takuasta. Takanuva katseli silkasta kauhustak un hänen toinen minänsä kaatui ja kuoli. Kojol kaatui seuraavaksi, hänen haarniskansa murskautuneena Toan voimasta, ja hänen olemuksensa joutui Plasman Toan polttamaksi. Teridax pakotettiin perääntymään.

Asiat eivät menneet paremmin Lesovikkin ryhmällä. Primal oli törmännyt Tahuun itäisellä sisäänkäynnillä, ja tappanut Tulen Toan. Mutta Galin yhtäkkinen, Vesikuula Pimeyden Metsästäjän pään ympärillä jätti hänet hukkumaan kuivalle maalle. Toa Krakua osui Galiin puhtaan äänen aallolla, tuhoten hänen naamionsa ja haarniskansa. Pohatu huudahti liian myöhään: Ahkmou oli jo lähtenyt ja surmannut kaatuneen Veden Toan. Hän ei juhlinut voittoaan kauaa. Kopaka välähdysjäädytti Ahkmoun, ja tälli Onuan kynsistä hajotti Matoranin pieniksi kristallin ja Protodermiksen palasiksi.

Nyt ei ollut enää yhtä taistelua, vaan tuhat erillistä taisteltuna yhtäaikaa, linjat liikkuen eteen ja taakse. Pohatu taisteli tiensä Coliseumiin, mutta huomasi olevansa liian tasaväkinen Onuan kanssa edistyäkseen paljon. Lesovikk kaatui jäätikari olkapäässään, mutta tervehtyi puhaltamaan Kopakan alas vartiopaikaltaan korkealta Coliseumista. Takanuva hätkähti, kun Jään Toa osui maahan ja makasi liikkumatta.

"Nyt," Lesovikk sanoi Takanuvalle, "Darkness johtaa tietä. Mene sinne ja tee, mitä sinun täytyy."

"Entä sinä?" Takanuva kysyi.

"Annamme heille jotain muistettavaa," Lesovikk sanoi.

Takanuva loi viimeisen katseen ympärilleen. Nuju oli vierekkäin Guardianin kanssa pitääkseen Magnetismin Toan liian epätasapainossa käytämään voimiaan. Teridaxin voimat hyökkäsivät jälleen. Krika käytti Tyhjiövoimiaan imemään Lewan hyökkäykset, kunnes Teridax kutsui Salamaaallon, tarpeeksi voimakkaan muuttamaan Toan tuhkaksi.

Darkness oli jo liiikkeellä, luikahdellen halkemista Coliseumin muureissa. Takanuvak äytti varjovoimiaan suurentamaan niitä ja seurasi. Sisällä Coliseumissa oli oudon hiljaista. Ei voinut mitenkään tietää, että taistelu ravosi muurien ulkopuolella. Toa-tiimi ryntäsi auttamaan taistelussa. Terästäen itsensä, Takanuva ampui laserräjähdyksen kattoon, tuoden kivimurskan heidän päälleen. Hän löysi itsensä yhä toivomasta, että oli ainoastaan tainnuttanut heidät, ei tappanut. Yhdessä, Toa ja pimeyden metsästäjä atistelivat matkallaan kohti päämääräänsä: Naamioiden salia. He olivat päässeet kammion ovelle, kun Darkness pysähtyi. Hän kuuli jotakin. Seuraavassa hetkessä, ovi räjähti ulospäin, kun vesimuuri purkautui sisältä, pyyhkäisten Darknessin pois.Takanuva onnistui pitelemöään kiinni ovenkarmista, pitäen kiinni kaikella voimallaan ja pidättäen hengitystään. Ulkona, Teridaxin hyökkäys oli onnistunut, kun Toa kaatui hänen ja Krikan edessä. Turaga Dume oli koonnut Lesovikkin ryhmän, mutta ei kuitenkaan ennen kuin villiintyneet kasvit olivat vetäneet Nujun arkistohin. Guardian, myöskin, kattui, mutta vei mukanaan puolentuhatta Toaa. Takaisin Coliseumissa, tulva oli lopulta lakannut. Siellä, kehystettynä kammion ovilla, oli Toa Tuye; nui-kivi yhdessä kädessä, Ulottuvuusporttien naamio toisessa.

"Tiedän kuka olet," hän sanoi: "Tai enemmänkin, olen arvannut. Et kuulu tänne."

"Et sinäkään," Takanuva sanoi. "Et ole olemassa minun maailmassani. Todellisten Toien on täytynyt nousta seisomaan ja pysäyttää sinut, ennen kuin menit liian pitkälle."

"Minun maailmassani, olen paljon enemmän... lahjakkaampi," hän vastasi. "Kuinka harmillista sinulle."

"Hyvä on sitten," Takanuva sanoi. "Takualle, Lesovikkille, ja kaikille Toille ja Matoraneille joiden elämät olet pilannut, minä isken."

Luku 9

Toa Tuyet seisoi mukiloidun, puolitajuissaan olevan Takanuvan, Valon Toan, kehon yllä. Hän ei värissyt. Se, että joutuu isketyksi puolentuhannen seinän läpi keskitetyn hyökyaallon takia tekisi saman sinulle. Tuyet hymyili.

"Säälittävää, todellä säälittävää. Jos olet esimerkki universumisi Toista, on ihme, ettei teitä ole metsästetty sukupuuttoon. "

Toa-imperiumin hallitsija irroitti Aineettomuuden naamionsa ja korvasi sen Kanohi Olmakilla: naamiolla, jota Takanuva oli tullut etsimään. Tällä naamiolla yksin oli voima avata portteja ulottuvuuksien väliseen avaruuteen, ja se oli Takanuvan ainoa toivo paeta tästä vääntyneestä maailmasta.

"Ystäväsi ulkopuolella ovat kuolleita, tai tulevat pian olemaan. Myönnän olleeni yllättynyt huomatessani, että heissä oli vielä jäljellä taisteluhenkeä 3 500 vuoden jälkeen. Mutta en voi antaa heidän viedä Matoraneilta rauhaa, joka olen heille antanut."

Takanuva onnistui pääsemään käsiensä ja polviensa varaan, kivimurskan liukuessa pois hänen selästään, kun hän teki niin. Hän katsoi Tuyetiä silmillä, jotka omasivat erikoisia säälin ja halveksunnan osia.

"Rauhaa?" hän sanoi epäuskoisena. "Onko se mitä kutsut Toien väärentämiseksi salaiseksi poliisiksi, kyläläisten terrorisoinniksi, kaikkien sinua vastustavien tappamiseksi?"

"Tein mitä minun täytyi. Tein maailmasta kunnollisen. Ja kuka sinä olet tuomitsemaan minua? Olet pelkkä muukalainen toisesta ulottuvuudesta."

Takanuva ampui allon varjoa Tuyetiin, väliaikaisesti verhoten hänet pimeyteen. Kun hän pystyi jälleen näkemään, hän oli mennyt. Mutta hänen äänensä tuli korkealta hänen yläpuoleltaan, sanoen:

"Se on totta, maailmani on sotkuisempi kuin omasi, vaarallisempi joillakin tavoilla, mutta se on maailma, joka on parempi, koska sinä et ole siinä, Tuyet."

Veden Toa vapautti voimansa, tuoden katon alas, mutta Takanuva ei ollut siellä. Sen sijaan hän loikkasi oviaukosta kaukaa salin päädystä, ampuen sokaisevaa valoa Tuyetiin tarttuessaan tämän naamioon. Hän pyörähti, nappasi häntä kädestä ja heitti hänet lattialle.

"Minulla on satoja kertoja sinun voimasi. Olet pelkkä Valokivi maahan tomuksi kantapäideni alle."

Takanuva hyökkäsi jälleen, ampuen Valon ja Varjon aaltoja. Hänen hämmäsyksekseen, Tuyet torjui ne helposti. Huomatessaan hänen hämmästymisensä, hän nauroi.

"Tiedäthän, meillä ei ollut tässä universumissa Valon Toaa. Emme tarvinneet sellaista. Ja hetken kuluttua olemme jälleen ilman sellaista.

Takanuva ryntäsi. Seuraavat sekunnit olivat taistelun leimahduksia. Laserit muuttivat veden höyryksi, aallot törmäsivät seiniä päin, kilpailu mitä tapahtuisi ensin: Takanuva hukkuisi vuokseen, vai Tuyet hukkuisi pimeyteen. Kun taistelu oli poikki, Tuyet seisoi jälleen voitokkaana.

"Riittää! Olen haaskannut sinuun tarpeeksi aikaa. Kapinasi on päättynyt, ja niin olet sinäkin."

Tuyet oli iskemäisillään, kun outo ääni läpäisi Coliseumin. Takanuva kohotti päänsä ja vilkaisi reikään seinässä. Hän näki satoja - ei tuhansia - Matoraneja marssimassa kohti rakennusta, kaikki aseistettuina. matkan päässä hän kykeni näkemään ilma-aluksia ja merellä kulkevia laivoja kantamassa muita Matoraneja, Pimeyden Metsästäjiä, Vortixxeja ja muita. Kaikki niistä olivat saapumassa kaupunkiin, silmät suunnattuina Coliseumiin.

"Luuletko kapinan olevan yhä ohi?" Takanuva kysyi, "Tai ehkä se on vasta alkamassa."

"Typerykset. Voimillani voin pyyhkäistä heidät kaikki pois aallolla, jollaista kukaan ei ole koskaan nähnyt."

Takanuva katsoi Tuyetiä suoraan silmiin.

"Ketä sitten jäisi jäljelle suojeltaviksi? Ketä varten olet tehnyt täydellisen universumisi?"

Tuyet hymyili.

"Todella älykästä, Toa. Totta, universumi, jossa on pelkkiä hukkuneita Matoraneja ei olisi kovin hyödyllinen kenellekkään. Mutta heille täytyy opettaa kunnioitusta."

"Miksi? Jos he kerran ovat niin kiittämättömiä, mikset käyttäisi naamiotasi matkustaaksesi jonnekkin muualle. Johonkin paikkaan, joka tarvitsee sinua. Aloita alusta, toisella Metru Nuilla, jossain jossa kaltaisesi hallitsija saatettaisiin toivottaa tervetulleeksi.

Tuyet vilkaisi katua. Joukkio oli tulossa lähemmäs, ja vaikka hän pystyisikin tappamaan heidät kaikki helposti, se jättäisi hänet hallitsemaan ruumiiden imperiumia. Ehkä Takanuva oli oikeassa. Ainakin hän voisi lähteä ja palata tosiesta ulottuvuudesta tulevien Toien armeijan kanssa, tarpeeksi tuhoamaan jokaisen kapinanhivenen hänen omasta maailmastaan. Hän kääntyi poispäin ja aktivoi naamionsa. Portti ulottuvuuksien väliseen avaruuteen avautui hänen eteensä ja hän valmistautui astumaan sisään. Silloin Takanuva teki siirtonsa. Hän onnistui jotenkin ampaisemaan itsnesä Tuyetiin, repien naamion hänen kasvoiltaan. Sillä sekunnilla kun se menetti kosketuksen häneen, sen voima sammui ja portti alkoi sulkeutua. Takanuva, naamio kädessä, sukelsi läpi, mutta Tuyet ei aikonut päästää häntä pois niin helposti. Vielä kun hän näki portin, hän nappasi kiinni hänen jalastaan, yrittäen seurata häntä. Hän ampui häntä kovilla vesiaalloilla, napaten kiinni hänen kädestään ja tarttuen naamioon. Se leijui pois avaruuteen ulottuvuuksien välissä.

Takanuva kääntyi takaisin. Mitä hän näki kammotti häntä, mutta hänen varoituksen huutonsa tuli liian myöhään. Tuyet oli portin puolivälissä, yrittäen vetää Takanuvan takaisin. Hän oli niin raivon vallassa, että ei huomannut portin sulkeutuvan ennen kuin oli aivan liian myöhäistä. Hän kirkaisi, kun todellisuus paukahti sulkeutuneen hänen kehonsa ympärille, jättäen hänen ylemmän osansa tyhjyyteen ja hänen alemman osansa hänen oman maailmansa Coliseumiin Armollisesti, kuolema tuli heti.

Takanuva leijaili varuudessa pitkän aikaa. Hän mietti, mitä Tuyetin universumissa tapahtuisi hänen mentyään. Tulisiko Toista jälleen suojelijoita? Ottaisivatko Matoranit vallan? Vai tulisiko jostain Pimeyden Metsästäjien ja Makutojen ryhmästä uusia diktaattoreja? Ehkä jonain päivänä, jos hän pystyisi, hän menisi takaisin löytämään joitain vastauksia. Hän käänsi pääsä pois Tuyetin jäännöksistä, pohtien kuinka Toa voisi olla niin väärässä, ja tajuten puistatuksella, mikä ohut raja oikeuden ja tyranniuden välillä voisi olla. Tuyetin elämä oli haaskattu, mutta enempien Toien elämiä ei enää menetettäisi, jos hän voisi estää sen. Sisukkaalla ratkaisulla hän jatkoi matkaansa Karda Nuille.