Bioarkistot
Advertisement
The Many Deaths of Toa Tuyet.png
  • The Many Deaths of Toa Tuyet
  • kirjoittanut Greg Farshtey
  • Omistettu kunnioituksella Dashiell Hammettille ja David V. Reedille

Lhikan, Tulen Toa, seisoi hiljaa tihenevässä pimeydessä. Hänen ympärilleen oli muodostunut pieni joukko Matoraneja mutisten toisilleen järkyttynein äänin. Hän pystyi kuvittelemaan järkytyksen ja kauhun, jonka he tunsivat - loppujen lopuksi hän itsekin tunsi sen.

"Kuinka tämä on voinut tapahtua? Ta-Metrussa on niin monia varotoimia..." hän sopersi.

"Joskus Mata Nuin tiet ovat todellakin salaperäiset", sanoi Turaga Dume. "Olen jo pyytänyt Jalleria tutkimaan tapausta."

Lhikan polvistui liikkumattoman, tuhoutuneen Ta-Matoranin ruumiin viereen. Hän makasi siinä, mihin oli kaatunut sen jälkeen, kun vati sulaa Protodermistä oli selittämättömästi kallistunut ja läikyttänyt sisältönsä hänen päälleen. Se oli kamala tapa kuolla.

"Vie kyläläiset pois täältä", Lhikan sanoi Dumelle. "Alue ei ehkä ole turvallinen. Kunhan Nidhiki pääsee takaisin tänne..."

"Olen jo täällä." Ilman Toa laskeutui kevyesti toverinsa viereen. "Tutkin vadin, kaapelin ja kiinnikeet, kuten pyysit. On ihmeellistä kuinka... pieneltä kaikki näyttää sieltä ylhäältä."

"Mitä löysit?" tiuskaisi Lhikan kärsimättömänä.

"Kiinnikkeitä oli käpelöity", Nidhiki vastasi. "Kuka tämän tekikin ei edes yrittänyt saada sitä näyttämään tapaturmalta. Lhikan, tämä oli murha."

Välittömästi kun Nidhikin sanat olivat päässeet hänen suustaan, Vahki Nuurakh tuli lähemmäs. Noiden mekaanisten olioiden tehtävä oli pitää yllä järjestystä kaupungissa, tehtävä jonka ne suorittivat kylmästi ja varmasti. Nidhiki vilkaisi Vahkia peittämättä inhoaan ja hätisti sen pois.

"Peräänny", hän sihahti. "Tämä oli kerran elävä olento. Et sinä sitä ymmärtäisi."

Lhikan käänsi ruumiin ympäri hyvin varovasti. Hänen huomionsa kiinnittyi välittömästi pieneen kivitauluun, joka oli ollut ruumiin alla. Siihen oli kirjoitettu kaksi sanaa Matoranien kielellä:

"Toa Tuyet."

***

"Ei minulla ole aavistustakaan", sanoi Tuyet, Veden Toa. "Minä tuskin tunnen yhtään Ta-Matorania."

"No, se on ymmärrettävää", sanoi Nidhiki. "He eivät ole niitä kaikista kiinnostavimpia tapauksia."

"Mieti", sanoi Lhikan. "Oletko varma ettet ole koskaan tavannut häntä? Olisiko hän voinut olla viemässä sinulle viestiä?"

Tuyet pudisti päätään. "Olen pahoillani, en tiedä. En ole jättänyt Ga-Metrua moniin päiviin, kaupungin toiselle laidalle menemisestä puhumattakaan. Olen autellut Nokamaa laboratorioiden kehittämisessä."

"Hyvä on", sanoi Lhikan. "Koska muut Toat ovat tekemässä tehtäviä, vain me kolme olemme suojelemassa kaupunkia. Joten pysy tarkkana. Joku tappoi sen Matoranin ja me emme saa antaa sen tapahtua uudestaan."

Myöhemmin Nidhiki ja Lhikan kävelivät kohti kouruasemaa. Tulen Toa ei selvästikään halunnut puhua, mutta se ei ollut ennenkään estänyt Nidhikiä.

"No niin, murhanhimoinen Matoran", sanoi Ilman Toa. "Tuon olisi pitänyt saada asioihin vähän eloa."

"Ei tässä ole mitään hauskaa."

"Totta kai on, peloton johtaja", Nidhiki sanoi. "Esimerkiksi nerokas Tulen Toa joka jättää huomioimatta päivänselvän asian - se on aika hauskaa."

"Mistä sinä puhut?"

"Okei, sanotaan että tässä on kyse viestistä Tuyetille. Mitä jos taulu on vain osa viestiä?"

"Osa siitä? Missä toinen osa sitten on?"

Nidhiki hymyili kitkerää hymyä. "Se makaa maassa Ta-Metrussa, Lhikan, ja se on hyvin, hyvin kuollut."

***

Kongu oli myöhässä töistä. Hänen olisi pitänyt olla asemalla puoli tuntia sitten vapauttamassa yön kouruvirran ohjaaja. Tuloksena hänellä oli niin kiire, että hän ei huomannut tiellä olevan jotakin ennen kuin hän kompastui siihen.

Hän kömpi jaloilleen muristen ja varistellen itsestään likaa. Kuka jättäisi jotakin vain makaamaan tielle niin että se voi olla vaaraksi?

Hän oli jo miettimässä, että valittaisi Vahkeille.

Sitten hän pysähtyi. Hänen naamionsa takana hänen silmänsä suurenivat. Ensimmäiset aamun valonsäteet olivat paljastaneet esineen tiellä, ja nyt Kongu kykeni näkemään mikä se oli: kuollut Le-Matoran, naamio murskautuneena pudotuksesta. Kädessään Matoran piti kivitaulua, jossa luki:

"Toa Tuyet."

***

Tarkempi tutkimus paljasti Nidhikille ja Lhikanille, että kaapelit, joilla Le-Matoran oli työskennellyt, oli katkaistu tahallisesti. Jos uutiset yhdestä murhasta häiritsivät Metru Nuin kansaa, tieto toisesta aiheutti yleisen paniikin. Vahkit työskentelivät taukoamatta saadakseen asukkaat työskentelemään eikä pysymään piilossa kodeissaan.

Jättäen Nidhikin etsimään jäljelle jääneitä vihjeitä Lhikan matkusti Ga-Metruun. Tuyet ei ollut Suuressa temppelissä tai Nokaman koulussa eikä häntä ei oltu nähty koko päivänä. Valokivet hänen kotoaan oli viety, mutta pieni pimeys ei ollut ennenkään estänyt Lhikania. Hän avasi oven ja loi liekin, joka valaisi pimeyttä.

Äkkinäinen valo säikäytti Tuyetin. Hän oli seisonut seinää vasten, katsoen ulos ikkunasta, hukkuneena ajatuksiinsa. Kun hän tunnisti Lhikanin, hän rentoutui, vaikkei kylläkään paljoa.

"Olisi pitänyt odottaa sinua", hän sanoi.

Lhikan nyökkäsi. "On tapahtunut uusi murha. Tuyet, tiedän ettet pidä Nidhikistä, joten en tuonut häntä mukanani. Sinä ja minä olemme olleet ystäviä vuosituhansia. Olemme matkustaneet yhdessä, taistelleet yhdessä ja kerran melkein kuolleet yhdessä. Jos tiedät jotain siitä mitä on tapahtumassa, sinun on kerrottava minulle."

Tuyet katsoi maahan. Kesti kauan ennen kuin hän puhui. "Jos puhun... saatan sinut vaaraan. Parasta mitä voi tehdä olisi jättää Metru Nui. Kun lähden, tämä loppuu."

Lhikan otti Tuyetiä kädestä. "Kauan aikaa sitten olin Toa-tornissa, joka oli Frostelusten hyökkäyksen alla. Tiimini johtaja määräsi minut pakenemaan, jotta olisin selviytyjä joka varoittaisi muita siitä mitä oli tapahtunut. Olin nuori, tuore Toa, ja hyväksyin idean. Minä selviydyin; he kuolivat. Ja minä vannoin että en enää koskaan pakenisi mistään. Me olemme Toia, Tuyet - ja Toat eivät pakene."

Tuyet katsoi Lhikanin silmien syvyyksiin. Hänen ilmeensä hänen Aineettomuuden naamionsa takana oli lukematon. Kun hän puhui, se oli mereen kulkevan virran hitaalla, harkitulla tahdilla.

"Oletko kuullut Nui-kivestä? Et? Olisin luullut että olet kuullut ainakin legendan," hän sanoi. "Jos se vain olisikin legenda..."

"Mikä se on?"

"Me kaikki tiedämme Toa-kivistä - lähes mikä vain murikka voi olla sellainen. Toa ottaa sen käteen ja sijoittaa siihen osan energiastaan. Myöhemmin sitä voidaan käyttää, jotta saadaan aikaan muodonmuutos Matoranista Toaan. Mutta Toa-kivi on passiivinen - vain Toa-energiaa. Nui-kivi onkin sitten jotain ihan muuta."

Tuyet kutsui sumun talonsa ympärille, etteivät uteliaat silmät näkisi ikkunoista, ennen kuin hän jatkoi. "Nui-kivi on aktiivinen siinä missä Toa-kivi on passivinen. Se ei odota että sille annetaan energiaa - se ottaa sen. Kun se on aktivoitu, se imee pieniä määriä energiaa miltä tahansa Toalta 3000 Kion säteellä, niin hitaasti ja varmasti, että sitä ei huomata, ennen kuin on liian myöhäistä. Sitten elävä olento voi imeä tuon energian - voitko kuvitella? Yksi olento, jolla on kymmenien, ehkä satojen Toien voimat, tai vielä useampien?"

"Ja sellainen esine oikeasti on?" kysyi Lhikan, nähden jo potentiaalisen vaaran tällaisessa esineessä.

Tuyet nyökkäsi. "Kyllä, mutta sen tekijät tajusivat riskit. He tekivät vain yhden ja vannoivat tuhoavansa sen. Mutta ennen kuin he ehtivät tehdä sen, se varastettiin. Se kulki kädestä käteen eikä kukaan oikein tiennyt mikä se oli tai mitä se voisi tehdä... vain että se oli voimakas, ja niin arvokas. Lopulta, jossain lähimenneisyydessä se päätyi minun kotisaarelleni ... tai niin he sanovat."

"Mitä tekemistä tällä on kahden kuolleen Matoranin ja nimeäsi kantavien taulujen kanssa?" kysyi Lhikan.

"Pian sen jälkeen, kun lähdin kotoani auttamaan sinua ja muita taistelemaan Kanohi-lohikäärmettä vastaan, Pimeyden metsästäjät valloittivat kotisaareni. He etsivät Nui-kiveä, mutta kun he eivät löytäneet sitä, he olettivat että minä otin sen mukaani pitääkseni sen turvassa."

"Ja otitko?"

"En!" Tuyet vastasi. "Jos minulla olisi ollut kivi kädessäni, olisin murskannut sen tomuksi."

"Mutta Metsästäjät luulevat, että se on sinulla."

"He lähettivät viestin minulle", Tuyet sanoi. "He uhkasivat Turagaa ja Matoraneja kotisaarellani. He antoivat seitsemän päivää antaa kivi heidän agenteilleen, ja lupasivat auttaa päivien laskussa. Nämä kuolemat... nämä sairaat, kauheat - tämä on heidän lähtölaskentansa, Lhikan!"

***

Toa Nidhiki väisti kivikovan iskun Metsästäjältä nimeltään Murskaaja. Hän ei ollut tarpeeksi nopea väistämään seuraavaa, joka lähetti hänet kuusi metriä ilmaan saaden hänet törmäämään kasaan haarniskoita ja aseita.

Nidhiki oli ollut iloinen kuullessaan Lhikanin uutiset, että Pimeyden metsästäjät olivat soluttautuneet Metru Nuille. Oli jollain tavalla lohduttavaa että joku Matoran ei ollut tullut hulluksi ja alkanut tappaa muita Matoraneja, vaikkakin oikea selitys oli aika tylsä. Se antoi jotain mihin suunnata. Murskaaja oli iso poika, luultavasti lähellä tonnia mekaanista lihasta. Mikä pahempaa, hänellä oli tapa muuttua hiekaksi ja kadota lattianrakoihin, tai heitellä tavaroita telekineettisillä voimllaan. Se alkoi olla ärsyttävää. Lhikan oli tarjoutunut hoitelemaan kaksi Pimeyden metsästäjää ja nyt alkoi näyttää siltä että Tulen Toalla oli helpompi työ.

Mitä muuta uutta? ajatteli Nidhiki noustessaan jaloilleen.

"Pidän sinusta", sanoi Toa hyökäten vastustajansa kimppuun pienellä pyörremyrskyllä. "Sinä et puhu. Niin monet teistä Pimeyden metsästäjista puhuvat korvat päästä taistellessaan. Johtunee siitä, että lopun ajan saa puhua vain kun puhutellaan, vai mitä?"

Murskaaja örähti ja käytti henkisiä voimiaan kaataakseen seinän Nidhikin päälle. Ilman Toa väisti notkeasti, nappasi yhden palkin ja paiskasi sen vastustajaansa. Murskaaja nappasi sen ilmasta ja taivutti sen kahtia.

"Millä he sitten sinua ruokkivatkin, ottaisin rasian sitä", Nidhiki mutisi.

Pimeyden metsästäjä lähetti hyökkäyksensä. Nidhiki väisti ja perääntyi kyllin kauas, pitäen koko ajan yllä juoksuvauhtiaan. "Sinä sait söpön ajatuksen, lähtölaskenta kuolleilla Matoraneilla. Vai keksikö joku muu sen? Monimutkainen ajattelu ei taida olla sinun vahvuuksiasi."

Nidhiki odotti näkevänsä vihaa Murskaajan piirteissä, tai ainakin ohimenevän hymyn. Hän ei odottanut sitä mitä sai: selvä hämmennyksen ele, joka kesti vähintään kaksi sekuntia ennen kuin raivoaminen jatkui.

No mitä nyt? ajatteli Toa.

Murskaaja lähetti vielä muutaman palan leikeltyä metallia - ei mitään, minkä Nidhiki voisi väistää helposti, mutta hän teeskenteli joutuvansa leikellyksi. Kun Murskaaja liikahti lopettaakseen hänet, Nidhiki lähetti tornadon hänen kimppuunsa. Pimeyden Metsästäjä väisti muuttumalla hiekaksi ja pudottautumalla kohti halkeamaa päällysteessä, mutta Nidhiki oli ennakoinut sen. Hän lähetti toisen tornadon läheiseen Protodermis-altaaseen ja loi vesipatsaan, jolla hän etsi Murskaajan ja muutti hänen hiekkansa mudaksi. Pimeyden Metsästäjä yritti tehdä liikkeen pysyäkseen taistelussa, mutta Nidhikillä oli kokemusta eikä antanut sen tapahtua. Muutama hyvin harkittu isku ja se oli ohi.

Sitten Lhikan astui esiin. Hän oli voittanut Pimeyden metsästäjän nimeltään Gladiaattori, sekä toisen, jolla oli jonkinlainen kameleonttivoima. Toa sanoi, että hänen vastustajansa oli muuttunut yksisilmäiseksi keltaiseksi Rahiksi, mutta Lhikanilla ei ollut aavistustakaan, ketä hän oli yrittänyt muistuttaa.

"Se siitä", sanoi Tulen Toa. "Se on ohi."

"Oletko varma?"

"Gladiaattori ja minä olemme... puhuneet", Lhikan vastasi. "Olen varma."

"Menemmekö kertomaan Tuyetille, että hän voi tulla nyt ulos?"

Lhikan vilkaisi Nidhikiin. Nidhikin äänensävystä puuttui jotain, aivan kuin silloin, kun Ilman Toa oli hajamielinen. "Kyllä", sanoi Lhikan. "Minun täytyy viedä nämä Pimeyden metsästäjät jonnekin, kunnes olemme päättäneet mitä tehdä heille ja huolehtineet muutamista Dumen etuoikeustehtävistä. Sitten suuntaan Ga-Metruun."

"Sitten näen sinut ehkä siellä", sanoi Nidhiki tehden lähtöä. "Kyllä ... ehkä."

***

Lhikanilta kesti kauemmin saada tehtävänsä suoritettua kuin hän oli odottanut. Yö oli jo saapunut, kun hän pääsi Ga-Metruun. Nidhiki oli jo siellä seisomassa Toa Tuyetin kanssa keskellä hätääntyneiden Matoranien joukkoa. Ga-Matoran makasi maassa liikkumatta. Päätellen lätäköistä ruumiin ympärillä Lhikan arvasi, että hänet oli kalastettu kanavasta. Hänen kädessään oli jo tutuksi käynyt taulu jossa luki Tuyetin nimi.

"Mitä tapahtui?" hän kysyi arvaten jo vastauksen.

"Se oli kauheaa", sanoi Tuyet. "Kuulin kirkaisun ja loiskahduksen... juoksin ulos... mutta hän oli jo kuollut. Hukkuneena tuon... tuon kauhean muistutuksen kanssa, joka on hänen kädessään."

"Juuri niin kuin muutkin", Nidhiki sanoi ja hänen silmänsä kohtasivat Lhikanin silmät pitkäksi hetkeksi. "Tuyet, kerro hänelle milloin tämä tapahtui."

"Vain muutama minuutti sitten", Veden Toa sanoi.

"Mutta sittenhän..." Lhikan aloitti.

Nidhiki pysäytti hänet. "Kauheaa, sitä se on. Mutta älä ole huolissasi Tuyet, minä ja Lhikan nappaamme ne, jotka tekivät tämän. Voit luottaa siihen."

***

Oli kulunut tunti. Täysi pimeys oli laskeutunut Metru Nuin ylle kuten myös sen asukkaiden henkiin. Eikä kukaan muu kuin Lhikan kävellyt syvemmässä varjossa tuona yönä.

Hän löysi Tuyetin asumuksestaan. Hän katsoi häneen toiveikkaasti. "Löysitkö heidät? Saitko heidät kiinni?"

Lhikan nyökkäsi. "Kyllä. Sinulla ei ole enää... mitään huolestumisen aihetta. Nidhiki ja minä nappasimme kaikki kolme Pimeyden metsästäjää."

Tuyet hymyili. "Tuo on mahtavaa! Sitten lähtölaskenta on ohi... voin taas elää. Minun ei tarvitse enää istua tässä pimennetyssä kammiossa - voimme jälleen jakaa seikkailuja, aivan kuin ennen."

Lhikan käveli hänen ohitseen. Ennen kuin hän ehti estää, hän iski reiän takaseinään ja kurkotti sisään, jonka jälkeen hänen kätensä tuli esiin hohtavan punaisen kiven kanssa. "Jaammeko myös tämän? Tämähän on Nui-kivi, eikö vain? Se, jonka kielsit olevan sinulla?"

"Kuinka sinä...?"

"Kivi on täynnä energiaa. Energia luovuttaa kuumuutta", sanoi Lhikan. "Kun osasin etsiä sitä, se oli helppoa. Kuumuus on minun juttujani."

Tuyet nousi. Hänen edukseen oli sanottava, ettei hän näyttänyt hermostuneelta tai takaiskun saaneelta. Hän oli kylmempi kuin yksikään jää-Toa jonka Lhikan oli tuntenut, se hänen oli myönnettävä.

"Mitä tarkoitat, 'tiesin etsiä sitä'? En edes tiedä, kuinka se joutui tuonne!"

"Et tiennyt monia asioita, ja se selvisi", sanoi Lhikan. "Esimerkiksi minä ja Nidhiki nappasimme ne Pimeyden metsästäjät jotka olivat perässäsi - mutta nappasimme ne tänä aamuna. Siksi he eivät voineet tappaa Ga-Matorania tänä iltana ja jättää sitä kivitaulua hänelle."

"Nidhiki kertoi minulle, että Devastator näytti hämmentyneeltä, kun hän alkoi puhua lähtölaskennasta - joten aloimme epäillä oliko se niin, koska he eivät tienneet mitä oli tapahtumassa. He olivat ne, jotka olivat sinun perässäsi, mutta eivät ne, jotka tappoivat Matoraneja."

Lhikan kutsui tuliringin, joka ympäröi Veden Toan. "Sinä olit se, Tuyet."

"Tuo on naurettavaa!" Tuyet sanoi ja kutsui ukkosmyrskyn sammuttamaan liekit. "Oletko tullut hulluksi, kun syytät minua tuollaisesta?"

"Pimeyden metsästäjät olivat oikeassa. Nui-kivi päätyi sinun kotisaarellesi ja sinä otit sen mukaasi tullessasi tänne. He halusivat sen, ja sinä tiesit, etteivät he lopettaisi ennen kuin joku pysäyttäisi heidät. Siksi sinä aloitit tämän lähtölaskennan ja lähetit Nidhikin ja minut heidän jäljilleen. Kun et kuullut meistä mitään, uskoit heidän olevan yhä vapaina ja sinun täytyi pitää lähtölaskentaa yllä."

Vesiaalto, joka tuli tyhjyydestä, osui Lhikaniin ja pani hänet singahtamaan huoneen poikki. Osuma sai hänet pudottamaan kiven, mutta se laskeutui vesikuplaan, joka kellui kevyesti takaisin Tuyetin luo.

"Luulin, että Nidhikistä tulisi vaikeuksia, muttei sinusta", hän sanoi kovasti. "Sinä olet liian luottavainen, liian vakuuttunut Toain puhtaudesta. En usko, että Nidhiki edes luottaa itseensä. Sinun on parempi pitää häntä silmällä, Lhikan, hänestä tulee vielä jotain pahaa."

"Niin kuin sinusta?" sanoi Tulen Toa.

Tuyet nauroi. "Minusta? Tämän kiven voimien avulla minusta tulee voimakkain Toa, joka on koskaan elänyt. Ajattele sitä - ei enää Rahi-hirviöitä hyökkäämässä, ei enää Pimeyden Metsästäjiä, ja ehkäpä poistan myös Makutain veljeskunnan ihan huvin vuoksi. Sen, mitä Kuuden kuningaskunnan liitto yritti tehdä ollessaan toiminnassa, minä teen - määrään lain ja järjestyksen kaikelle, mikä elää."

"Sinun lakisi ja sinun järjestyksesi", sanoi Lhikan. "Laki, joka on tehty kuolleiden Matoranien ruumiista ja järjestys, joka on tehty valeista - sellaisesta ei voi seurata mitään hyvää."

"Se onkin sinun ongelmasi, Lhikan", Tuyet ivasi. "Aina seuraamassa sääntöjä. Aina huolehtimassa muista. Mietitkö koskaan, että voisimme tehdä enemmän hyvää, jos lopettaisimme huolehtimisen siitä, kuka saattaa vahingoittua tapahtumissa?"

"Päivänä, jona lopetamme siitä huolehtimisen, meistä tulee osa ongelmaa", sanoi Lhikan.

"Ei, ei enää ongelmia", Tuyet vastasi siirtäen katseensa kädessään olevaan kiveen. "Minusta tulee lopullinen ratkaisu."

Hän sulki kätensä kiven ympärille. Se alkoi murtua, ja punaisesta energiasta muodostunut sädekehä ympäröi hänet. Lhikan lähetti tuliaallon, mutta hän torjui sen katsomattakaan häneen. Hänen voimansa kasvoivat jo jokaisen ohimenevän hetken aikana. Sekunneissa hän pystyisi tuhoamaan hänet kuin pienen liekin tuulimyrskyssä.

"Älä tee sitä!" hän huusi. "Muistele sitä, minkä vuoksi taistelemme! Muista kuka olet!"

"En välitä siitä, kuka olen!" Tuyet huusi. "Välitän siitä, mikä minusta tulee!"

Seuraava hetki oli sekava. Kuului ääni, joka muistutti kahtia halkeavan vuoren ääntä, ja sitten ovi oli keskellä lattiaa paukahtaen Tuyetiin. Nidhiki seisoi avoimessa oviaukossa tornadon pyöriessä hänen ympärillään.

"Hei kulta, olen kotona", sanoi Ilman Toa.

Lhikan nousi lattialta ja meni Tuyetin viereen yrittäen kammeta kiven hänen otteestaan. Hän heitti hänet syrjemmälle ja osui sitten Nidhikiin virtaavalla tulvalla, joka pakotti hänet ulos kammiosta. Seuraavaksi hänen voimansa kasvoivat niin, että koko rakennus romahti.

Tulen Toan kauhistuneiden silmien edessä Tuyet alkoi nousta pitkin vesipatsaita. Hän kiipesi yhä korkeammalle ja korkeammalle, kunnes näytti siltä, että hän voisi koskettaa tähtiä. Ja hän nauroi hirmuista, kauheaa ääntä, joka särki Lhikanin kaikki toivot ja luulot aivan kuin ne olisivat kristallista tehtyjä hauraita esineitä.

"Tiesin aina, että hän katsoi meitä ylevästi, mutta tämä on naurettavaa", sanoi Nidhiki. "Kykenetkö jäädyttämään hänen suunnitelmansa?"

Lhikan ei vastannut. Sen sijaan hän keskitti voimansa imemään kaiken kuumuuden vesipatsaasta, jonka päällä Tuyet seisoi. Seuraukset olivat välittömiä - vesi alkoi jäätyä. Ennen kuin Veden Toa ehti reagoida, Nidhiki oli poiminut metallisesta Protodermiksestä tehdyn keihään ja heittänyt sen särkien jääpilarin palasiksi.

Hämmästyneenä ja tasapainonsa menettäneenä Tuyet pudotti kiven. Koska hän ei koskenut siihen, hänen uudet voimansa katosivat heti, ja sen aiheuttama shokki lamautti hänet. Hän putosi. Kivi putosi. Lhikan katseli kumpaakin, miettien kumman - jos kumpaakaan - hän halusi ottaa kiinni. Hän valitsi Toan. Tämä valinta kelpasi Nidhikille. Hän asettui Nui-kiven alapuolelle, valmiina ottamaan sen kiinni ilmasta. Silmäkulmastaan hän näki Lhikanin nappaavan Tuyetin. Nui-kivi tuli lähemmäs, lähemmäs... ja sitten tuliräjähdys osui siihen ilmassa.

"Ei!" Nidhiki huusi yrittäen napata sen. Mutta sen pinta oli tulikuuma, eikä hän voinut pidellä sitä kuin pienen hetken. Kivi osui maahan ja hajosi miljooniksi palasiksi, joiden punainen hehkui hetken ja himmeni sitten.

"Sinä...!" Nidhiki raivosi. "Sinä tyhmä, ääliömäinen - mikä sinua vaivaa?"

Lhikan oli saartanut Tuyetin tulisilla kahleilla. Vaikka ne eivät koskeneet häneen, hän ei voinut liikkua ilman, että olisi palanut, ja ne paloivat niin kuumina, että kaikki kosteus haihtui niiden lähellä.

"Anteeksi, Nidhiki. Minun virheeni", sanoi Lhikan. "Näyttää siltä, että olen tehnyt niitä paljon näinä aikoina."

***

Tuyet suljettiin Coliseumiin siksi aikaa, kun Dume ja Lhikan yrittivät päättää sopivasta rangaistuksesta. Huolimatta siitä, että häntä vartioitiin, hän katosi yön aikana, eikä häntä enää koskaan nähty. Kerrottiin, että suurikokoinen olento oli yhtäkkiä ilmestynyt hänen selliinsä ja siirtynyt sitten pois teleportaation avulla, ja se oli todettu parhaaksi rangaistukseksi.

Lhikan ei koskaan saanut tietää, mitä Tuyetille tapahtui, vaikkakin mysteeri vaivasi häntä hänen koko elämänsä ajan. Mutta Tyrmän vangit toivottivat uuden kumppanin tervetulleeksi, Toan, joka oli tehnyt anteeksiantamattoman rikoksen tappamalla niitä, joita oli vannonut suojelevansa.

Tuyet oli niiden vankien joukossa, jotka kuolivat Suuren mullistuksen rikkoessa Tyrmän. Jotkut pakenijat väittävät, että hän taisteli Hydraxonin puolella tämän yrittäessä estää vankeja karkaamasta, kun taas toiset väittävät, että hän itse yritti paeta ja hänellä vain oli epäonnea.

Aivan kuten monet muutkin asiat elämässä, koko totuus ei tule koskaan ilmi... ja ne, jotka yhä muistavat hänet, uskovat, että mikään ei estä heitä nukkumasta rauhallisemmin yöllä.

Advertisement