Bioarkistot
Advertisement

Rhotuka Spinner Challenge oli peli BIONICLE.comissa. Se oli vain Lego Clubilaisille. Pelissä oli tarkoitus saada enemmän pisteitä kuin vasta puolen pelaajalla. Peli poistettiin vuonna 2009 muiden pelien joukosta.

Pelaaminen[]

Peliä pelattiin areenalla kahdella hahmolla, jotka koostui kahden käyttäjän luomasta hahmosta. Hahmot taisteli pääasiassa Rhotukalaukaisimilla. Hahmot yrittivät osua toisiinsa Rhotukalla. Hahmoon joko osui tai se torjui sen. Näihin vaikutti luomisvaiheessa iskujen ja puolustuksen kohdat ruumiissa. Käyttäjä pystyi laittamaan iskun siihen kohtaan mihin hahmo iskee ensimmäisellä ja muilla vuoroilla. Sama pätesi puolustuksessa. Päähän, vartaloon ja jalkoihin oli mahdollisuus iskeä. Esimerkiksi: Hahmo iskee ensimäisellä vuorolla vastustaa vartaloon. Jos vastustajalla on se silloin puolustuksessa, se torjuu sen. Jos ei, se osuu ja hahmo saa pisteen. Sama pätesi vastutajan vuoroon. Se kummalla oli eniten pisteitä, voitti. Jokaisella hahmolla oli kuusi vuoroa.

Hahmot[]

Pelattavina hahmoina oli kaikki Toa Hordikat ja kaikki Visorakit. Ainoana poikkeuksena oli, että pelin alussa sekä Hordikkoitten ja Visorakkien vihreät ja valkoiset hahmot oli lukittu, jotka sai käyttöön myöhemmin. Käyttäjän profiilitiedoista näki montako voittoa, häviötä ja tasapeliä hahmo oli saavuttanut sekä hahmon jota käyttäjä käyttää.

Katso myös[]


Advertisement