FANDOM


“He olivat tuskin aloittaneet matkansa, kun vuoret alkoivat lähestyä heitä, leikaten pois kaiken valon. Päivistä kirkkaimmat muuttuivat hetkessä iltahämärän pitkiksi varjoiksi. Ta-Wahin lämpimät tuulenvirit olivat nyt poissa, nyt korvattuna jäisellä tuulella, joka hyyti heidän olemustensa keskuksiin saakka.[...]Tässä paikassa kuiskaus tuntui huudolta. Kaikkialla oli kylmää, kovaa kiveä, joiden joukossa ei kasvanut edes rikkaruohoa. Ei ollut ääntä, sillä mikään ei uskaltanut elää siellä.”
— Kertoja, Tales of the Masks
Varjon paikka
Ei kuvaa
Paikka
Sijainti
Asukkaat
Tilanne
Tuhoutunut


Varjon paikka oli Ta-Wahin ja Ko-Wahin rajalla Mata Nuilla sijaitseva kanjoni. Jopa Tahu oli hieman kauhuissaan puhuessaan paikasta ja vertasikin myöhemmin matkaansa Salaisuuksien suolle olostaan siellä, koska universumi tuntui kummassakin paikassa olevan poissa raiteiltaan.

Historia Muokkaa

Makuta Teridax hallitsi Varjon paikkaa täysin, eikä kanjonissa koskaan käynyt yksikään Matoran. Rahitkaan eivät eläneet siellä, ja Bohrokitkin välttivät paikkaa.

Toa Nuvat joutuivat menemään sinne etsiessään Kanohi Nuvia, mutta lankesivat yhdessä Turaga Vakaman kanssa Teridaxin asettamaan ansaan. Toat joutuivat taistelemaan siellä Rahi Nuita vastaan, mutta siinä epäonnistuttuaan Vakama huijasi sen jumittamaan itsensä seinään ja he onnistuivat pakenemaan.

Varjon paikka tuhoutui Mata Nuin herätessä.

Maaperä ja ilmasto Muokkaa

Varjon paikka oli hyvin kapea kanjoni, eikä siellä kasvanut mitään. Siellä tuuli kylmästi, ja siellä oli aina hämärää, koska sitä ympäröivät korkeat vuoret estivät valon pääsyn kanjoniin saakka.

Esiintymiset Muokkaa

Kirjat Muokkaa


Community content is available under CC-BY-SA unless otherwise noted.